Luo palmut kutsuvat akkunan taa; ei sieluni aaveilta rauhaa saa.
Ma hankien keskellä pirtin nään ja nurkassa erakon harmaan pään.
Ei ääntä kuulu, ei valoa näy, vain korpien kohina ympäri käy.
Ei kolkompi missään Kristuksen yö, tuul' uksehen mustaan tuiskua lyö.
Nyt liikahti pää, nyt silmänsä näin: ne vilkkuvat salaa oveen päin!
Mut tuuli työntävi tuiskua vaan, tupa tyhjä, kaikki on ennallaan.
Niin raskaasti, raskaasti rintani lyö. Voi korven lasta, ken kotinsa myö!
NÄKY
Kimmeltää kuin tuhatsärmä tähti tähkä päässä pitkän, jäisen korren, palaa aurinko kuin kultakruunu ympärillä kahden tyhjän orren ynnä kahden vanhan, valkeen pään, liikkumattoman ja murhe-lujan, katsovaisen yli jään ja järven, yli taudin-tuojan talvikujan.