Ketoruusut kastehin kimmeltää
ja virrassa laineet laulaa,
ja lainehen rannalla lemmikit
sinisilkistä kiertää paulaa. —
Kera ruusujen vaieten vietämme unijuhlia lehvien alla, ja unhohon jääkööt taivas ja maa ja huolien hyinen halla!
RUKOUS.
Mulle vihas' kosta, Jumala, mutta hänet nosta, pelasta! Älä hälle enää huolta lisää, pyhä isä!
Iske haava syvä rintahain, kunhan olet hyvä hälle vain. — Jos sa uhrin vaadit, minä lähden hänen tähden. —
RESITATIIVI II.
Sinä kalpea, kylmä ja kaunis lumen kattama puu, yli otsasi valkea rauha kaareutuu, ja oksias kiertää tuhannet pehmeät huurteet, ne riippuvat vaiti kuin utuisten unien uurteet — — — — — — — Mun välistä tuntuu kuin haluni ois elonnestehet pusertaa pois, pois kaiken tuntehen tuoreen — — ja kuivua kokoon jäisehen kuoreen ja nukkua lauhaan valkeaan rauhaan — — — — — — — Jos ihmehen voimaan ma luottaisin, niin väsynehin hetkin rukoilisin: Sinä korkea, muuttaos minut kivipatsahaks' elämän tiellä! niin seisoisin kuni kallio vakaa ja sallisin elämän kiihkojen kuohua yli ja ohitse virraten tulvia eestä ja takaa; ja jälki ei järkyttäisi mun mieleni rauhaa — — —
VANHA TARU.
On kalliolohkaren reunalla sinikellonen hento ja nuori; sen päällä on aurinko loistoinen ja vuoteena harmaja vuori.
Voi, kelloa kallion parmailla
nyt suuteli leikkivä perho;
vaan suukosta kellonen kuivettui,
jäi silmähän sairas verho.