Virkkaa vellova:
Elo kuin hyrsky, kuolo kuin vuori.
Voitko sa rientää
kuin ilokuplanen kuohuilla nuori?
Sano mulle, heinä,
heiluva tielläni kesästä kesään,
elänkö vielä,
vieläkö kortta voin kantaa ma pesään?
Huiskii heiluva:
Kukimme tuoksuja tuulien syliin.
Voitko sa riemua,
tunnetta tuhlata kivisiin kyliin?
Sano mulle, armas,
jok' olit rakas mulle lapsesta saakka,
elänkö vielä,
vaiko jo mursi mun lempemme taakka?
Vastaa varjosi:
Kaari olin taivaalla, lien nyt viri veessä.
Voitko mun vielä
elävänä nähdä sun silmies eessä?
Sano mulle, elämä,
jok' olit aina mun mestarini suuri,
elänkö vielä,
vaiko jo katkesi syvin sydänjuuri?
Pauhaavat kuorot:
Maa ikinuortuvaa elonpuuta kantaa.
Uusi on aika!
Voitko sille uuden sa sävelen antaa?
PAENNUT RUNOTAR.
Sa saavuit muinen helisevin valjain äärelle kuohuvaisten tulomaljain ja viihdyit yössä, missä huilut soitti, ja haihduit harmauteen, kun aamu koitti.
Sun kanssas, lemmitty, riens vuodet kuni
vain yksi yö, yöt niinkuin kuuma uni…
Mut kerran herätessäin orgioissa
näin sijas tyhjäksi — sa olit poissa —