Siin' oltiin taas me, oudot onnellemme, vaill' arvon merkkejä ja mantteleita, vain mieron maantien hiekkaa, alhaista alhaisemmat, alasti…
SYYTÖS.
Jos oisin terästä ma ollut enkä vahaa, ma oisin vihannut sen pois, min teit sa pahaa.
Ma oisin iskenyt kuin muut
ja salamoinut
ja maailman valloittaja hetken
olla voinut,
ja luoda, hävittää kuin luonto, tuli, vesi ja olla, kova kauneus, sun kaltaisesi!
Sa inha kulkutauti:
rakkauden-oppi!
Miks sillä myrkytettiin
sielun joka soppi!
Miks rintaan ripustettiin
oppahaksi Risti:
ei tappaa käärmettä,
mi sydämehen pisti,
ei pahaa vastustaa, häijylle olla hellä ja pyhän herjaajalle kostaa hyvyydellä!
En lyönyt itse,
siksi mua lyötiin,
en syössyt sortajaa,
siks sielu orjaks myötiin.
Vain maailman jalanjäljet, muuta siell' ei näy nyt… Sun syys on, orjan-oppi, tää näin ett' on käynyt!