JUUDIT. Rauhoitu, ystäväni, rauhoitu! Puhellaan järkevästi!
PETRA. (Kiihtyneesti.) Miksi, miksi sinä hylkäsit minut! Sinun kanssasi olisi elämä helppoa. Nyt se painaa kuin vuori, joka taholta. Ja minä olen niin yksin, niin yksin! Armahda minua, auta minua! Vielä ei ole myöhäistä! Ole minun!
JUUDIT. (Hiljaisesti, lempeästi.) Tiedäthän sinä, että sydämeni syvyydessä en ole koskaan sinua hyljännyt. Aina olet ollut ja tulet olemaan ylin ystäväni… Mutta en koskaan voi olla sinun…
PETRA. Et koskaan. En koskaan siis saa onnea?
JUUDIT. (Tempautuen irti tunnelmasta, reipastuttavasti.) Miksi olet aina onnen vaivainen, toisesta riippuvainen? Sellainen rakkaus on orjuutta. Ole vapaa!
PETRA. (Katkerasti.) Vapaa! Tässä ympäristössä, kytkettynä kuin kaleeriorja kaikkeen turhuuteen ja valheeseen! Ja minä olen liian herkkä ja hyvä tuottaakseni mielipahaa ihmisille, joihin olen sidottu kiitollisuuden sitein…
JUUDIT. Sellainen hyvyys on heikkoutta. Ole voimakas!
PETRA. Sinä olet kummallinen nainen, Juudit. Minä melkein pelkään sinua. Mikä on sinusta siis suurempaa kuin hyvyys ja rakkaus?
JUUDIT. Oikeamielisyys, uskollisuus parasta itseään kohtaan…
PETRA. Miten sinä olet epäinhimillinen, sinä, joka kuitenkin ajat ihmisyyden asiaa…