JUUDIT. Odottamaan! Etkö siis osannut ratkaista? Et iskeä, kun oli iskettävä! Oh, millainen selkärangaton raukka sinä olet! (Menee.)
VIII kohtaus.
PETRA (Tuskastuneena, hermostuneena.) Miksi, miksi kaikki minua ahdistavat! Tahtovat, että olisin muuta kuin mitä olen, koettavat pakottaa minut teille, jotka eivät ole omiani, tekemään sellaista, jota en halua! Ja kun seison omalla kannallani, sanotaan minusta, että minä olen raukka. Miksi kaikki minua syyttävät, kaikki, kaikki!
NIINA (Hiipien vienosti hänen luokseen, pehmeästi, hyväilevästi.) Rakas Johannes, minulle ainakin voit olla sellainen kuin olet. Minä ainakaan en milloinkaan ole sinua syyttänyt.
PETRA (Silitellen hänen hiuksiaan, surumielisesti.) Et suullasi, et sanoillasi, mutta koko sinun olemuksesi syyttää minua. Se vain, että olet olemassa, tuottaa minulle ainaisia tunnontuskia. Sinä olet liian hyvä minulle, en ansaitse sinua. Minä tuotan sinulle pelkkää onnettomuutta. Sinä raukka mahdat olla hyvin kiusattu tämänpäiväisestäkin sotkusta!
NIINA (Hermostuneesti.) En minä siitä itseni vuoksi välitä, en yhtään. Äläkä sinäkään pane sitä niin sydämellesi. Kaikki on luultavasti vain sellaista ohimenevää hermostusta. Juuditkin sanoi, että ilmassa on tänään sähköä…
PETRA. Kaikki ihmiset ovat todellakin aivan hulluja tänään. He tahtovat, että en politikoisi, ja samalla, että liittyisin johonkin poliittiseen puolueeseen. Kontialakin antoi selvän ultimaatumin. Joko talutusnuoraan tai välit rikki kustannusyhtiöön!
NIINA (Pelästyen.) Herra Jumala, sehän olisi sinulle hirveä onnettomuus. Lepytä hänet, että kaikki pysyy ennallaan.
PETRA (Päätään pudistaen.) Me emme luultavasti voi kumpikaan tinkiä. Puoluekuri on ankara mahti, ja vapaudenrakkaus täällä (viittaa rintaansa) yhtä hellittämätön! Kontialalla on omat määräyksensä…
NIINA (Hätäillen.) Sitä en usko. Kaikki on hänen puoleltaan jotakin tilapäistä ärtymystä, ehkä persoonallista kaunaa, joka menee ohitse niinkuin on tullutkin… Niin, minä tiedän sen…