LAFCADIO HEARN
Viisi vuotta sitten ilmestyi ruotsinkielinen käännösvalikoima Lafcadio Hearnin Japania koskevaa kirjallisuutta, jonka johdatukseksi allekirjottanut oli sepittänyt lyhytpiirteisen esityksen tekijästä.[1] Silloin ei kuitenkaan ollut mahdollista julaista seikkaperäisempiä tietoja tästä kirjailijahenkilöstä ja hänen elämästään. Hearn itse oli näet vastannut pyyntöön saada varustaa kirja hänen kuvallaan, »ettei hän katso olevan syytä tavalla tai toisella esittää tekijää vieraalle yleisölle». Vastauksesta kävi selvästi ilmi ettei hän mielellään nähnyt lukijan huomion kääntyvän teoksista tekijään. Se julkisuuden kaihtamisen taipumus, joka läpi elämän oli hänen olennolleen niin ominainen, piti hänessä vireellä pelkoa että mahdollisesti julaistaisi hänen yksityisiä olosuhteitaan liiaksi lähenteleviä tiedonantoja.
Hänen toivomustaan tietysti noudatettiin — semminkin kuin silloin tarjona olevat elämäkerralliset tiedot olivat sekä niukat että epävarmat. Ulkomaisessa lehdistössä oli kyllä näkynyt monta hyvinkin seikkaperäistä kertomusta Hearnin elämänvaiheista. Mutta nämä kertomukset perustuivat ilmeisesti vain kuulojuttuihin ja vilisivät seikkailupiirteitä, jotka olivat kotoisin sanomalehtimiesten rehevästä mielikuvituksesta.[2] Koska Hearn itse yksityisessä kirjeessä nimenomaan väitti tuulesta temmatuiksi muutamia niistä kirjotuksista joita hänestä oli julaistu, ei tietysti saattanut edes ottaa harkittavaksikaan moisien epävarmojen aineksien käyttökelpoisuutta.
Nyt kun Lafcadio Hearn ei enään kuulu elossa oleviin, ovat ne syyt poissa, joihin hienotunteisuus aikalaistansa kirjailijaa kohtaan velvottaa. Ja sillä yleisöllä, joka on oppinut ihailemaan hänen teoksiaan, saattaa olla oikeus pyytää osakseen joitakin tietoja myöskin kirjailijasta itsestään. Hänestä tiedetäänkin nyt enemmän kuin hänen elossa ollessaan. Täydellistä kuvausta hänen nuoruutensa väikkyvistä vaiheista ei tosin voida esittää, ennenkuin Hearnin amerikkalaisten ystävien toimesta paraikaa tekeillä oleva suuri elämäkerta on valmistunut. Mutta kaksi vuotta sitten Amerikan ja Englannin lehdistöissä julaistut kuolinmuistelot saattoivat joka tapauksessa monta hänen elämänsä piirrettä julkisuuteen. Ja tämän kirjottajalla on ollut onni saada Hearnilta useita kirjeitä, joissa hän avomielisesti esittää sekä seikkoja omasta elämästään että mielipiteitään kirjallisissa ja valtiollisissa kysymyksissä.
Lafcadio Hearn oli isän puolelta irlantilaista sukua. Hänelle oli siis perinnöllistä kelttiläisen rodun romanttinen luonne. Hän ei ollutkaan ensimäinen suvustaan, jossa ilmeni taiteellista lahjakkuutta. Eräs hänen setänsä, Richard Hearn oli näet Barbizon-ryhmän jäsen, tuon kuuluisan taidemaalaussuunnan, jolla on niin huomattavat ansiot uudenaikaisen maisemamaalauksen kehitykseen. Josko hänen isässään oli taiteellisia avuja, on toistaiseksi tuntematonta. Tästä tiedetään ainoastaan että hän ammatiltaan oli sotilaslääkäri Englannin armeijassa. Rykmenttinsä oleskeluaikana Joonian saaristossa, hän oli solminut liiton nuoren kreikattaren kanssa. Ja tarina kertoo että tytön veljet, saatuaan tiedon siskonsa salaisista yhtymyksistä, olivat hiipineet väijyksiin tappaakseen tuon muukalaisen upseerin. Tämä pelastui viime hetkessä senkautta, niin jatkaa tarina, että tuo nuori tyttö itse heittäytyi rakastajansa ja veljiensä väliin. Mutta hän oli jo saanut ankaran haavan eikä mahdollisesti olisikaan enään toipunut ilman sitä hellää hoitoa, jonka hän sai osakseen ystävättäreltään. He menivät naimisiin ja kesäkuun 27 p:nä 1850 heille syntyi poika, joka syntymäseutunsa Leucadian l. Lefcadian saaren mukaan sai nimekseen Lafcadio.
Kelttiläistä ja kreikkalaista verta kuohuttaen suonissaan, Pohjan ja Etelän luonteen ominaisuudet yhdyttäen olennossaan, Lafcadio Hearn ei voinut kutistua lahjoiltaan ahtaaksi tai yksipuoliseksi. Ja vieläkin suuremmassa määrässä kuin hänen syntyperänsä, oli hänen saamansa kasvatus omiaan kehittämään erilaisten kansanluonteiden arvonannon kykyä, ja myötätuntoa vierasten kansain sielunelämän ilmiöille. Nuoruutensa hän vietti Pohjolassa, Irlannissa ja Englannissa. Mutta lapsuuden ensi vuodet häneltä kuluivat Etelässä. Ja joskaan sen ajan vaikutelmat eivät täydelleen säilyneet hänen tietoisessa muistissaan, niin olivat ne kuitenkin varmasti jättäneet jälkiä hänen mieleensä. Hän ihaili muinaiskreikkalaisten runoilijain idyllejä; ja hän oli onnellinen luullessaan tavanneensa vanhoissa japanilaisissa tansseissa ja lauluissa osaksi samaa yksinkertaista ja naivia kauneutta, joka hänestä oli kreikkalaisenkin kansanrunouden ylimpänä viehätyksenä. Vähinpä kaihomielin, ja omien sanojensa mukaisesti »veljellisellä kateudella», hän paljasti tunteensa Italiaa kohtaan muutamissa kirjeissä, jotka me saimme häneltä matkustaessamme Etelässä. Niinpä hän kirjottaa ruotsintajattarelleen: »Tähän mennessä olette varmaan jo nähneet paljon Europan kauneimmasta maasta. — — Ehkäpä Italia on saava Teidät houkutelluksi enempäänkin kuin suomentamiseen; kenen sielu on saanut uida Italian kultaisissa autereissa, sen ennemmin tai myöhemmin vallannee luomishalu. Toivoisinpa että pääsisin Italiaan: lapsena puhuin ainoastaan italiaa ja uuskreikkaa. Kummankin näistä kielistä olen sittemmin unhottanut.»
Hearnin perheen oloaikaa Välimerenmaissa ei kuitenkaan kestänyt kauan. Rykmentti komennettiin Länsi-indiaan, ja Lafcadio sai niin ollen jo nuorella iällä ensi pikaa tutustua siihen luontoon ja kansanelämään, josta hän myöhemmin oli löytävä niin monta ainesta kuvailtavakseen. Länsi-indiassa häneltä kuoli äiti, ja kohta perästä isäkin. Lafcadio lähetettiin silloin Irlantiin kasvatettavaksi erään isänsä tädin hoidossa. Hänet päätettiin kasvattaa katoolisen kirkon papiksi, ja niissä aikeissa hänet pantiin Durhamin seminaariin. Opetusmetoodit eivät enemmän kuin opintojen päämääräkään olleet sopusoinnussa Hearnin luonteen kanssa. Mutta joka tapauksessa hän saavutti klassillisen sivistyksen, josta hänellä tulevaisuudessa tuli olemaan etua toiminnassaan. Luultavaa on myöskin, kuten eräässä kuolinmuistelossakin väitetään, että puhtaasti teoloogiset opinnot vaikuttivat hänessä älyä harjottavasti sekä edistivät sitä mietiskelyn halua, joka ilmenee hänen filosoofisissa esseissään. Jo tällä nuorella iällä hän lienee saavuttanut tuon englantilaisissa oloissa tavattoman perinpohjaisen ranskan kielen ja kirjallisuuden tuntemuksensa, joka melkoisesti on vaikuttanut sekä hänen käsitykseensä taiteesta että hänen oman kirjailijatyylinsä kehitykseen.
Lafcadio Hearn ei kuitenkaan vielä ollut ehtinyt täyttää kaksikymmentä vuotta, kun hän jo päätti jättää hyvästit vanhalle mantereelle. Hän läksi ilman mitään pääomaa turvanaan Amerikkaan onneaan tavottelemaan. Siellä hän sai kokea käytännön koulua, joka tosin oli tuimempi, mutta vähintäin yhtä opettavainen kuin hänen osakseen Englannissa ja Ranskassa tullut. Hän yritteli monella alalla, sanotaan, onnistumatta saavuttaa turvattua asemaa. Tältäpä hänen elämänsä jaksolta ovatkin pääasiallisesti nuo monet seikkailurikkaat ja romanttiset tarinat, joita Hearnista kerrotaan. Ja ainakin on varmaa että hän on Amerikassa kokenut paljon kovaa, siihen hän näet itsekin viittaa eräässä kirjeessään meille, missä kertoo kokemuksistaan Yhdysvalloissa. »Suurin mahdollinen onnettomuus sivistyneen ihmisen elämässä lienee pakosta joutua älyperäisestä ympäristöstä uuteen ja sivistymättömään maahan, missä jokaisen korkeamman riennon ano vielä tuskin hämärtää käsityksissä. Onhan paljon, mikä osaksi palkitsee tämän puutteen, niinkuin suurempi vapaus ja riippumattomuus tarpeettomista muototavoista, mutta kaikki tuo ei voi täydelleen korvata amerikkalaisen ilmapiirin henkistä mahoutta, missä kaikki hienostuneen älylliset elämänilmiöt vain kituen tulevat toimeen.» Toisen kerran hän kirjottaa, tarkottaen erästä tutkimusta hänen elämästään ja teoksistaan, jonka Ch. de Varigny oli julaissut Rèvue des deux mondes'issa. — »Ainoa tosi koko jutussa on että minun kokemukseni elämästä ovat olleet sangen tuskalliset, ikään siitä syystä että olen ollut juuri niitä ominaisuuksia vailla, jotka on väitetty minulla olevan. Amerikassa täytyy joko pyörittää myllyä tai itse pyöriä kivien välissä — minun osani on ollut enimmät päiväni viettää pyörien myllynkivien välissä.»
Vaikka Hearnin elämä Amerikassa olikin kovaa, jäi hänelle kuitenkin aikaa päivätyön päätyttyä opintojen harjottamiseen ja kirjallisiin yrittelyihin. Saavutettuaan osakseen muutaman sanomalehdentoimittajan huomion, pääsi hän vakinaisesti sanomalehtimiesalalle. Hänen menestyksensä kirjailijana oli taattu kun The New Orleans Times Democrat hänet lähetti kirjeenvaihtajanaan Länsi-indian saaristoon. Siellä hän oleskeli kaksi vuotta. Ja hänen sieltä lehdelleen lähettämät kirjeet saavuttivat niin suurta menestystä, että tunnettu kustannusyhtiö »Harper Brothers» tilasi häneltä samansuuntaisia luonnoksia Japanista, jotka piti julaistaman aikakauskirjassa »Harpers Magazine.» Saatuaan Harper'ilta pienen matkarahan hän syksyllä 1890 läksi matkalle maahan, josta piti tulla hänelle toinen koti, tahi ehkä oikeammin sanoen hänen ensimäinen varsinainen isänmaansa.
Omituista todellakin, näyttää onneton sattuma ynnä Hearnin kustantajan rehellisyyden vajavaisuus lähinnä olleen syynä siihen että hän jäi Japaniin. Hän kirjottaa itse kirjeessä meille asiatoimistaan amerikkalaisten kustantajain kanssa. »Tämä toiminimi (Harper brothers) saattoi minut suullisen lupauksen nojalla lähtemään matkalle Japaniin omissa asioissaan, ilman mitään kirjotettua kontrahtia ja ainoastaan parin sadan dollarin käsirahalla. Ja kun he sitten oivalsivat että toinen toiminimi Scribner & C:o oli ennättänyt oikoa heistä edelle palkkaamalla Sir Edvin Arnoldin muutamia japanilaisia sanomalehtikirjeitä kirjottamaan, niin he kieltäytyivät kaikesta osallisuudesta matkani kustannuksiin. Minä päätin niin ollen työskennellä omin päini, ryhdyin opetusta antamaan pienessä maaseutukoulussa, ja ponnistelin vähitellen yliopistoon, missä minulla nyt kuusi vuotta (kirje on vuodelta 1902) on ollut englannin kirjallisuuden opettajan paikka, vihamiesteni juonittelujenkin uhalla.»