Vaikkakin Hearn tunsi suurta katkeruutta kustantajaansa kohtaan, oli tämä syömällä sanansa kuitenkin kaikitenkin avannut hänen elämälleen onnellisen uran. Japanissa Hearn saavutti vakinaisen ja turvatun aseman, jommoista hän turhaan oli Amerikassa tavotellut. Hän solmi suhteita maan asujamistoon, ja vähitellen hän kiintyi maahan yhä lujemmilla yhdyssiteillä. Hän nai japanittaren hyvästä perheestä — lääkärin tyttären — ja hänet otettiin maan tavan mukaan vaimonsa suvun jäseneksi. Hänelle syntyi neljä lasta ja siten hänen elämänsä juurtui Japanin valtion elämään. Itse hän omisti buddhan uskonnon — todellisesta mieltymyksestä sen oppeihin eikä mistään valtioviisaista sivusyistä. Hän otti itselleen japanilaisen nimen, Koizumi Yakumo, ja hänestä tuli harras ja isänmaallinen Mikadon valtakunnan kansalainen. Hän asettui lepoa nauttimaan pitkien harhailujensa päätökseksi, ja tuntuupa siltä kuin hän vihdoinkin olisi löytänyt sen maan, missä hän saattoi täydelleen kotiutua. Valitettavasti saatiin kuitenkin nähdä ettei edes Japanikaan voinut hänelle suoda pysyväistä tyyssijaa. Viimeinen häneltä saamamme kirje, joka on päivätty Tokiossa heinäkuun 7 p:nä 1903, loppuu näihin suruvoittoisiin mietelmiin:
»J.K. Erikoiset olosuhteet ovat saattaneet edellisten sivujen lähettämisen lykkäytymään — etupäässä tulevaisuuteni epävakaisuus.:,
»Jesuiitat ja muut uskonnolliset lahkokunnat ovat lopulta käyneet minulle liian sietämättömiksi (minuun koskee kovasti että prof. Chamberlain on yhtynyt niihin), ja minut on pakotettu luopumaan englannin kirjallisuuden opettajatoimestani. Tätä nykyä täällä on virinnyt hyvin hyökkääväisenluontoinen uskonnollinen liike, ja ero on annettu myöskin kaikille saksalaisille professoreille. Niinpä siis minun arvatenkin täytyy varustautua palaamaan Amerikkaan. Sieltäkäsin on minun oleva mahdollista usein kirjottaa Teille, jos saan tervennä pysyä.»
Mutta Lafcadio Hearnin ei tarvinnutkaan lähteä enään maailmaa kiertelemään. Hän oli tehnyt sopimuksen luennoiden pitämisestä kesällä 1905 Lontoon yliopistossa Japanin kultuurista. Vaan jo ennenkuin hän kerkesi ryhtyä europanmatkansa valmistuspuuhiin, hänet odottamatta kohtasi kuolema sydämenhalvauksen kautta syyskuun 26 p:nä 1904. Hän oli päivinä sitä ennen suorittanut luentonsa ja tehnyt työtä kuin ainakin tavallisesti. Mutta ehtoolla kun hän illalliselta noustuaan oli jaloitellut työhuoneensa edustalla, hän tunsi pahoinvointia ja paneutui levolle. Joku minuutti myöhemmin hän oli kuollut. Hänen vaimonsa haudatutti hänet buddhalaisten uskonnonmenojen mukaisesti eräälle hautausmaalle, joka oli ollut hänen kävelyretkiensä mielipaikka ja jonka hän juurtajaksain on kuvannut muuassa kauneimpia lukuja kirjassaan »Exotics and Retrospectives».
* * * * *
Siinä Lafcadio Hearnin elämän ulkopiirteet. Oikein ymmärtääksemme hänen teoksensa ei kuitenkaan ole kylliksi tuntea hänen elämänvaiheensa. Täytyy myös tietää jotain niistä vaikutuksista, jotka häntä muualta käsin ovat kohdanneet ja jotka ovat muovaelleet hänen katsomustaan ja esitystapaansa.
On jo mainittu että Hearn aina nuoruuden päivistä alkaen oli saanut huomattavaa vaikutusta ranskalaisesta kirjallisuudesta. Kuvaavaa onkin että hänen ensiksi julkaisemansa kirja oli käännös ranskankielestä: »Valituita Theophile Gautier’n novelleja». Hän oli ottanut kunnia-asiakseen sellaisen tyylin kehittämisen, jossa yhdistyisi latinalaisten kielien kirkkaus ja siro jalous siihen voimaan, mikä on ominainen pohjoismaisille kielille.[3] Tämän tarkotusperän saavuttaakseen hän tutki ja jäsenteli kirjailijoita sellaisia kuin Gautier ja Flaubert. Ja alati hän valikoi luettavansa silmämääränään antautua ainoastansa paraitten esikuvain vaikutuksen alaiseksi. Ne otteet ja otsikkolauseet, joilla hän kirjotuksensa varusti, todistaisivat, siinäkin tapauksessa ettei jo tyyli sitä osottaisi, hänen elämänsä läpeensä tutkiskelleen uudenaikaista ranskalaista kirjallisuutta.
Mutta kaikkea muuta kuvaavampaa on Hearnille kuitenkin hänen kansanrunoudesta saamansa vaikutus. Jo ennen kuin hän itse olikaan joutunut sivistymättömien kansojen yhteyteen oli hän innostunut barbaaristen ja villien heimojen elämän tutkimiseen. Niinpä hän v. 1884 julkaisi New Orleansissa kokoelman runollisia muovailuja »oudon kirjallisuuden» aiheista: »Stray Leaves from strange Literature» (Ruotsinnos, Karin Hirn’in toimittama, ilmestynyt otsakkeella »Natalika» v. 1905). Tähän pieneen sikermään hän on liittänyt näytteitä polynesialaisista sadustoista, sekä muinäisjuutalaisista, islamilaisista, persialaisista ja egyptiläisistä novelleista. Sen ohella hän on samaan kokoelmaan yhdistänyt kolme käännösnäytettä Kalevalasta.
Erikoisesti omiansa kimittämään meidän huomiotamme on että nämä valikkokatkelmat Kalevalasta eivät ole muovailuja niinkuin muut kirjan luvut. Hearn itse sanoo kirjansa alkulauseessa että Leouzon le Ducin ranskankielinen Kalevalan tulkinnos hänestä on näyttänyt mainioimmalta suorasanaiselta runouden malliesitykseltä mitä käännöskirjallisuudessa on ollut löydettävissä. »Olen valikoinut kolme episoodia», hän sanoo »ja kääntänyt ne melkein 'sanasta sanaan'.»[4]
Käännöksiinsä — jotka muutoin tyylin loistoon ja rytmiin nähden kohoovat korkealle yli Le Duc’in ranskankielisen tekstin — Hearn ei ole muuta lisännyt kuin muutamia lyhyitä selitteleviä johdatuksia valitsemiensa katkelmien valaistukseksi. Niinpä alkaa ensi luku, »Lumosanat» tällä pienellä esilauseella.