»Herra, me tulemme kysymään teiltä asiassa joka koskee Bikuni-Sania, joka on kuollut. Hyvän iso haka on hänelle pystytetty. Ja se on kaunis haka. Mutta me tahtoisimme puolestamme antaa hänelle aivan pienen pienen hakan, sillä ollessaan meidän joukossamme sanoi hän usein että hän tahtoisi saada oikein pienen hakan. Ja kivenhakkaaja on luvannut veistää meille sellaisen, ja tehdä sen oikein kauniiksi, jos me vain voimme maksaa hänelle. Ettekö Tekin suvaitsisi hyväntahtoisesti antaa siihen avustusta?»
»Kyllä kernaasti», vastasin minä. — »Mutta nyt kai teillä ei enään ole mitään leikkipaikkaa?»
Tyttö vastasi hymyillen:
»Me tulemme edelleenkin leikkimään Amidan temppelipihassa. Hän on haudattu sinne. Hän on kuuleva leikkimme ja iloitseva niistä.»
KIMIKO.
I.
Wasuraruru
Mi naran to omoo
Kokoro koso
Wasuré nu yori mo
Omoi nari-keré
(Rakastettunsa unhotuksen
Toivominen itselleen
On paljoa vaikeampi sielun tulikoe,
Kuin mitä on pyrkimys
Pysyä unhottamatta. Kimiko'n runo.)
Nimi loistaa erään talon oven yli riippuvasta paperilyhdystä geishojen kadulla.
Yön aikana tämä katu on ihmeellisimpiä maailmassa. Se on ahdas kuin hyttikuja höyrylaivassa, ja tummana kuultava laudotus umpisulkuisissa taloissa, joissa kussakin on pienoinen kisko-ovensa, minkä paperiruudut näyttävät jäätyneiltä lasi-ikkunoilta, panee ajattelemaan ensiluokan kojuriviä laivassa. Oikeastaan talot ovat useampikerroksisia, mutta sitä ei huomaa heti, varsinkaan jos kuu ei paista, sillä ainoastaan alikerrat ovat valaistut heti ikkunain yläpuolella oleviin varjostimiin saakka, joista ylöspäin pimeys vallitsee. Valaistus leviää kaitaisten, paperiruutuisten ovien takana palavista lampuista sekä ulkopuolella riippuvista paperilyhdyistä, joita on yksi joka oven kohdalla. Katua pitkin katsellessa näkee kaksi lyhtyriviä sitä reunustamassa kunne ne äärimpänä sulautuvat yhdeksi liikkumattomaksi keltaisen valon kaukaisuudeksi. Muutamat lyhdyistä ovat puikeloita, toiset lieriönmuotoisia, toiset taas neli- tai kuusisärmäisiä; ja somatekoisia japanilaisia kirjainmerkkejä on niitä koristamassa. Katu on vallan hiljainen, — vaiti kuin ison näyttelyn huonekalu-osasto sulkemishetken perästä. Asukkaat ovat näet melkein järjestään poissa, yksityisissä tai julkisissa juhlissa avustamassa. Heidän elämänsä on yön elämää.