Kirjotus ensimäisessä lyhdyssä vasemmalle, eteläpuolelta tullessa on: »Kinoya: uchi O-Kata», joka merkitsee: Kultatalo missä O-Kata asustaa. Oikealla kädellä riippuva lyhty ilmottaa siinä olevan Nishimuran talon, missä Miyotsuru neitonen asuu, jonka nimi merkitsee: Loistossa elelevä Kurki. Lähinnä vasemmalla on Kajitan talo, missä Kohana, Kukannuppu asuu, ynnä Hinako, hän jonka kasvot ovat somat kuin nuken. Vastapäätä on Nagayen talo, missä asuvat Kimika ja Kimiko … Ja tämä säteilevä nimien kaksoisrivi on yli kilometrin pituinen.
Viimeiseksi mainitsemamme talon lyhdyssä oleva kirjotus osottaa, että on yhteyttä molempien nimien Kimikan ja Kimikon välillä — ja enemmänkin; Kimiko nimeen on liitetty Ni-dai-me, kunnianimi jota ei voi muille kielille kääntää, ja joka ilmaisee että tämä Kimiko on järjestyksessä toinen Kimiko. Kimika on opettajatar ja emäntä. Hän on kasvattanut kaksi geishaa ja antanut kummallekin nimeksi Kimiko, tai paremmin: toiselle uudistanut ensimäiselle antamansa nimen Kimiko. Tämä saman nimen toistamiseen antaminen osottaa selvästi että ensimäinen Kimiko — Ichi-dai-me — on mahtanut olla hyvin mainio. Vähemmän onnistuneen, suosiota puuttuvan geishan julkista nimeä ei koskaan siirretä hänen seuraajalleen.
Jos sattuu pätevää ja riittävää aihetta pistäytyä taloon sisälle — sisälle päästään sysäämällä sivulle tuo valaistu kisko-ovi, jolloin gon-gon-kello rupeaa soimaan ilmottaen vieraan, — niin saa tavata Kimikan, ellei hän pienen seurueensa kanssa ole siksi illaksi tilattu. Silloin tulee havainneeksi että hän on sangen älykäs henkilö, jonka kanssa kannattaa keskustella. Hän voi kertoa, jos sille päälle tulee, sangen mieltäkiinnittäviä tarinoita, ilmieläviä tarinoita lihaa ja verta, tosi tarinoita ihmisluonnosta. Sillä Geishojen katu on täynnä elämäntarinoita — surullisia, lystikkäitä, jännittäviä. Joka talolla on tarinansa, ja Kimika tuntee ne kaikki. Toiset niistä ovat sangen pöyristyttäviä, ja toiset voisivat saattaa kuulijan nauramaan, ja toiset vaipumaan mietteisiinsä. Ensimäisen Kimikon tarina kuuluu viimeksimainittuihin.
Ei se ole eriskummallisimpia; mutta se on niitä joita länsimaalainen ehkä paraiten saattaa ymmärtää.
II.
Ichi-dai-me Kimikoa ei ole enään. Hän häämöttää nyt vain muistona.
Kimika oli sangen nuori kutsuessaan tätä Kimikoa ammattisiskokseen.
»Kerrassaan ihmeteltävä tyttö», niin vakuuttaa Kimika Kimikosta. — Tullakseen huomatuksi täytyy geishan olla joko hyvin kaunis tai erikoisen lahjakas, ja kuuluisat heistä ovat tavallisesti kumpaakin. Kasvattajat valikoivat heidät jo hyvin nuorella ijällä pitäen silmällä kuinka lupaavia he mainituissa suhteissa ovat. Mitättömimmilläkin laulajattarilla on oleva jotakin suloa paraimmillaan ollessaan — vaikkapa väinkin tuota beauté du diable'ea, josta japanilaiset ovat saaneet puheenparren: itse pirukin on sorja kahdeksantoista vanhana. Mutta Kimikon olento oli paljoa yli sievän ja sorjan; hän vastasi japanilaista kauneuden ihannetta, ja siihen ei kohoo yksi nainen sadastatuhannesta. Hän oli myöskin enemmän kuin lahjakas: hänen sielunkykynsä olivat kehitetyt täydellisyyteen asti. Hän sepitti tosi somia runoja, osasi järjestää kukkaset verrattoman taiteikkaasti, suoritti teentarjoilun ilman virheen varjoa, kirjaili silkille kukkasia ja mosaikkia, lyhyesti, hän oli kehitykseltään mallikelpoinen. Ja hänen ensi julkinen esiintymisensä herätti heti levottomuutta Kioton hienossa maailmassa. Oli ilmiselvää että hän saattaisi tehdä mitä valloituksia vain haluaisi ja että onni oli hänen kuuliainen orjansa.
Pian selveni myöskin että hän oli mitä täydellisimmin harjotettu ammattiansa varten. Hän tiesi kuinka käyttäytyä kaikissa mahdollisissa eri tiloissa; ja mitä hän itse ehkä ei saattanut tietää, niitä Kimika taisi neuvoa: kauneuden vallan, ja intohimon heikkouden, taidon kiehtoa lupauksilla, ja välinpitämättömyyden suuren anon; ja kaiken houkkamaisuuden ja turhuuden miesten sydämissä. Sitenpä Kimiko harvoin erehtyi ja pääsi vähillä kyyneleillä. Eikä aikaakaan niin saatiinkin nähdä — aivan Kimikan toivoman mukaisesti — että hän tietämättään, tahtomattaan oli vaarallinen. Vaarallinen kuin palava soihtu yöperhosille; muutoinhan joku niistä saattaisi sammuttaa sen. Soihdun tehtävä on valaista kauniit esineet nähtäville, siinä ei ole mitään pahaa. Ei Kimikokaan ollut paha, ei ollut syytä erikoisesti pelätä hänen viehätysvaltaansa. Arkamielisetkin vanhemmat huomasivat ettei hän pyrkinyt tunkeutumaan kunniallisiin perheisiin eikä myöskään antautumaan vakaviin lemmenseikkailuihin. Tosin hän ei ollut erikoisen sääliväinen sitä lajia nuorukaisia kohtaan, jotka varustelevat verellään allekirjotettuja valakirjoja, ja rukoilevat tanssijatarta iskemään vasemman käden pikkusormen loppunivelen poikki pantiksi ikuisesta rakkaudestaan. Hän oli ynseä heitä kohtaan sen verran että sai moiset mielettömät tunteet haalenemaan. Niitä rikkaita, jotka tarjosivat hänelle maat ja mannut saadakseen omistaa hänet ruumiineen sieluineen, hän kohteli vähimmin säälivästi. Yksi heistä oli kuitenkin siksi jalomielinen että osti hänet vapaaksi ilman ehtoja sekä hinnasta joka Kimikasta teki rikkaan naisen. Ja Kimiko oli kiitollinen, mutta jäi elämään geishana. Torjumisissaan hän toimi niin hienotunteisesti että ei nostattanut vihaa, ja useimmissa tilaisuuksissa hän ymmärsi parantaa epätoivoon joutuneet. Poikkeustapauksia tietysti oli. Muuan vanha mies joka ei pitänyt elämää elämisen arvoisena kun ei saattanut omistaa Kimikoa kokonaan itseänsä varten, kutsui hänet iltakesteihin ja pyysi häntä juomaan viiniä kanssaan. Mutta Kimika joka oli tottunut lukemaan ihmiskasvoista, vaihtoi sukkelasti Kimikon viinin sijaan teetä, väriltään samannäköistä, ja pelasti siten vaistomaisesti nuoren tytön kallisarvoisen hengen — sillä vain kymmenkunta minuuttia myöhemmin oli jo tuon houkkamaisen kesti-isännän sielu matkalla Meidoon yksinänsä ja varmaankin sangen pettyneenä. — Sen yön jälkeen Kimika valvoi Kimikon turvallisuutta kuin metsäkissa vartioi pentuaan.
Tästä kissanpenikasta tuli vimman, hulluttelun, deliriumin suosittu esine — yksi päivän merkillisyyksiä ja ensiarvoinen puhelunaihe. Muuan vieras ruhtinas kiinnitti huomionsa hänen nimeensä ja lähetti hänelle timanttikoristeen, jota hän ei koskaan kantanut. Muitakin lahjoja hän sai tulvimalla kaikilta joitten kannatti ylellisyydellä mielistellä häntä, ja hänen suosioonsa pyrkiminen, vaikkapa vain päiväksikin, oli Kioton »kultaisen nuorison» unelmain ylimpänä kangastuksena. Mutta hän vain ei suonut tilaisuutta kellekään kuvitella olevansa hänen erikoinen suosikkinsa, ja epäsi kaikki pysyväistä suhdetta tarkottavat sopimusehdotukset. Kaikkiin vastaväitteisiin hän huomautti tietävänsä paikkansa. Ylimpienkin piirien naiset puhuivat hänestä ilman epäsuosiota, koskapa hänen nimensä ei koskaan esiintynyt sekaantuneena mihinkään perhemainetta pilaavaan seikkailuun. Hän tosiaankin arvasi oman asemansa. Aika näytti vain lisäävän hänen suloaan. Toisia geishoja saattoi kohota maineeseen, mutta ei yksikään kohonnut hänen rinnalleen. Muuan tehdas hankki itselleen yksinoikeuden käyttää hänen valokuvaansa tehtaanmerkkinä, ja tämä tehtaanmerkki loi yhtiölle omaisuuden.
Mutta kuinka onkaan niin levisi muuanna päivänä se hämmästyttävä uutinen että Kimiko vihdoin viimeinkin oli avannut tunteille sydämensä. Hän oli todenteolla eronnut Kimikasta suostuakseen menemään muutamalle, jonka vallassa oli antaa hänelle kaikki kauniit vaatteet mitä hän ikinä saattoi toivoa, joka myöskin paloi halusta tarjota hänelle yhteiskunnallisen aseman sekä saattaa juorut hänen entisyydestään vaikenemaan — muutamalle joka oli valmis kuolemaan kymmenen kertaa hänen edestään ja joka jo oli puolikuolleena rakkaudesta häneen. Kimika kertoi että tuo houkkio oli yrittänyt ottaa itsensä hengiltä Kimikon tähden, ja että Kimiko sääliväisesti oli häntä vaalinut ja siten palauttanut hänet elämälle ja sen turhuudelle. Taiko Hideyoshi sankari oli kerran sanonut pelkäävänsä ainoastaan kahta koko maailmassa: hullua miestä ja pimeää yötä. Kimika oli aina pelännyt hulluja; ja hullu oli nyt vienyt häneltä Kimikon. Ja hän jatkoi, silmissä kyynelet, jotka eivät olleet epäitsekkyyden, että Kimiko ei koskaan palajaisi, sillä tässä ‘oli molemminpuolisen rakkauden tapaus, jota jatkuisi läpi tämän elämän ja vielä läpi monen seuraavankin.