AKIANTERI. Aarrearkun? Oi, aarre on löydetty, aarre on löydetty!
MAAILMAN-MATTI. Kanna se heti kuoppaan!
AKIANTERI. Antakaa se tänne, antakaa se tänne! Oi, tämä on suuri hetki!
MAAILMAN-MATTI. Tässä se on! (Antaa vanhan romulaatikon.) Mutta ei hiiskausta, ymmärrätkö, se saattaisi kadota jäljettömiin, vasta auringon nousun jälkeen saa sitä tarkastaa.
AKIANTERI. Totisesti, minä teen niinkuin käskette. Mikä kallis kapine! Minä itse, minä Akianteri sen lasken kuopan pohjaan. Laskee arkun kuoppaan.
MAAILMAN-MATTI. Kas niin! Ja nyt, laskethan minut ulos tästä Hölmölän palavasta pätsistä.
AKIANTERI. En, en, se ei juolahtaisi mieleenikään.
MAAILMAN-MATTI. Sakramenskattu yksinkertaisuus! Sinä päätyhmeliini, sinä hullujen päähusaari! Mutta kyllä minä vielä panen teidän ketaranne pystyyn, odottakaas vaan!
AKIANTERI. Nyt te raivostutte taas. — Oh, nyt minä muistan, mihinkä hän katosi? Amalia, Amalia! (Juoksee tiehensä.)
MAAILMAN-MATTI. Akianteri! Meni. Parasta nukkua ja minä nukunkin kuin tukki. Kunat, sano Vaksanteri, kun kaappiinsa meni. (Poistuu luukun luota.)