Minä puhun!
Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman kuultavan kannen alla!
Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska, itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa, hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo, ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. — Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän ikuisen lamppunne!
Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.
Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni, tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.
Hoipertelee oikealle naisen luokse.
Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!
NAINEN
Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia oikkuja. Onko sinulla rahaa?