Mut kunnian viestit ne viipyy vaan, Nevanrannat niin himmeinä vilkkuu ja lakeijat käyvät varpaillaan, sirot pikarit hiljaa kiikkuu; hän nukkuu — ja unissa pöydältä kakspäinen kotka se ilkkuu — —.
HETKEN SIIVILLÄ.
(Kappelissa keväällä 1899).
Ilta on leuto ja punertava länne, Kappelin sähkö se kimmeltää; viinuri, kolmelle viiniä tänne, täällä me tahdomme viivähtää!
Valkeita lakkia kaikkialla, illalta lyyryt kiillon saa, kansaa liikkuvi puiden alla, suihku se nurmen kostuttaa.
Vahti se huutaa Kappelin takaa, vaunut vyörivat verkalleen —, vaihtuu vahti ja käskyjä jakaa, astuvi vartiokojulleen.
Tuollapa katkes nauru ja juttu, viinuri seisoo ja juoksee taas, silmää iskevi tutulle tuttu, maljansa nosti ja täyteen kaas.
Sydän on täysi ja silmät loistaa, maljassa päilyy illankoi, ei voi soittajat surua poistaa, lavalta torvet ja rummut soi.
Päivän hommat ja päivän vaivat, kirjat, karjat ja puuha muu, laskut ja ostot, vaunut ja laivat yhteen pauhuun unhottuu.
Venäläiskirkon katto se kiiltää lumisine sipulikattoineen, suuret laivat ne merelle viiltää sauhuineen sekä lippuineen.