Urkuri: Hahhaa, ramppikuumetta. Minä tunnen tuon. Kun minä ensi kerran taiteilijana esiinnyin eräässä konsertissa, seisoin kuin kuumilla hiilillä ja kurkussa kutitti ja poltti. Ja kun hienot naiset suuntasivat minuun kiikarinsa, ai, ai. (Maiskuttaa kielellään.)
Kauppelin: Mutta emme me nyt ole konsertissa vaan…
Urkuri: Tulivuoren suulla. Ne peijoonit vihollisleirissä tyrkyttävät listojaan tunnetuille ja tuntemattomille. Ne kuiskuttelevat ja kuleksivat torilla, kauppapuodeissa ja kapakoissa.
Urkuri: Rimppi puuhaa parturin luokse vielä toista agitatsionikokousta.
Kauppelin: Rimppi! Kuinka? Uskaltaako hän minua taas vastustaa. Sinä liiottelet.
Urkuri: Ota virkani ja taiteilijahenkeni, jos sanankaan liioittelen. Rimppi on saanut puolelleen muutamia kauppiaita ja lyseon opettajat.
Kauppelin: Ja siellä ne nyt kohta parturissa huutavat ja hotisevat. On se Rimppikin mokoma… kuules ohimennen, sanotaanko valtuusmieskantaatti vai -kantitaatti?
Urkuri: (Nauraa.) Ei, kantaatti kuuluu minun alaani, olet kai joskus kuullut sen sanan suustani, siinä erehdys.
Kauppelin: Höm, höm, vai niin, vai niin. Olisi minun ehkä sentään pitänyt sopia Rimpin kanssa se ojajuttu, mutta se meidän muori on niin itsepäinen.
Urkuri: Eikä sinun rouvasi juuri hyvillä silmillä katsele minun ja Eveliinan sopusointuista suhdetta.