Rouva Kauppelin: Tämä neula on pistänyt puhki minun sydämmeni, tämä neula on ratkonnut sen siteen, joka oli minun ja Andersin välillä.
Urkuri: Istukaa ja rauhoittukaa, rouva!
Rouva Kauppelin: (Itku kurkussa.) Minä en enää koskaan saa rauhaa, Anders on sen murhannut. Katsokaas, tämän löysin minä hänen ponsuurinsa taskusta.
Urkuri: Hahhaa!
Rouva Kauppelin: Mitä te nauratte? Te olette samanlainen!
Urkuri: Tässä on tapahtunut hullunkurinen erehdys. Se koiranleuka Stumlander pisti tämän neulan eilen yöllä klubissa Andersin taskuun.
Rouva Kauppelin: Stumlander, se trankkitynnöri, jolla on vesinäppylä silmän alla. Onko se totta?
Urkuri: Kunniasanallani vakuutan, unohdin koko asian. Ajatelkaamme muuta? Tietäkääs, rouva, olen hommannut palokunnan soittokunnan kadulle soittamaan, olen erityisesti Andersin kunniaksi säveltänyt valtuusmiesmarssin ja Andersin palokomppania saapuu sinne soihtukulkueessa.
Rouva Kauppelin: Voi, Anders raukkaa! Katsokaas, minä en voi mitään luonnolleni, mutta nyt minä olen iloinen. Kiitos urkuri, olen saanut teistä toisen käsityksen.
Urkuri: Saatte ehkä vielä paremman käsityksen, jahka minä kerran olen director cantus.