Rouva Kauppelin: Tirehtööri! (Ovikello soi.) Hyvä herra Urkuri — toivokaamme tirehtööri, — menkää lohduttamaan Andersia, tässä harja, puhdistakaa hiukan ponsuuria! (Menee eteiseen.)
Urkuri: Sulkeudun suosioonne. (Koputtaa Kauppeliinin ovelle.) Älä pelkää, minä se olen! (Menee huoneeseen.)
Kamreerska: Tässä minä taas olen. Eihän täällä vielä ole vieraita.
Rouva Kauppelin: Jätän ulko-oven raolleen, että pääsevät muitta mutkitta sisään. Kiitos laseista, Sesilia.
Kamreerska: Ei mitään kiittämistä. Tiedätkös, Augusta, kaikki ihmiset juttelevat näistä pidoista.
Rouva Kauppelin: Tiedätkös, en ole koskaan elämässäni ollut niin iloinen kuin tänään. Istuhan sohvaan juttelemaan!
Kamreerska: Kuules, minä olen päässyt hiukan sen tervajutun perille.
Rouva Kauppelin: Noo?
Kamreerska: Pormestarin palvelustyttö, jonka veli kulkee yöllä kadulla palovartijana, kertoi, että palovartijat olivat nähneet miehen varjon, joka hiipi teidän akkunanne alta ja katosi Bärlundin taloon, missä tohtori Keino asuu.
Rouva Kauppelin: Eivätkö miestä tunteneet?