(Lähtevät.)
TAAVA (Pysähtyen.) Etkö sinä Henna tule?
HENNA. Enpä taida tulla!
TAAVA. Etkö sinä kosijapoikaa haluakaan?
HENNA. Keinunhan vain tässä.
TAAVA. Ai, ai, taitaa olla se mielitietty jo niinkuin varma. Tiedetäänhän se, että sinulle pitäjän sulhasia tulee.. Voi, kuinka sinä olet onnellinen! Voi, voi, kunpa minäkin saisin tuollaisen, joka tuttuna kainalooni kapsahtaisi, hihi! Mutta kyllä minä temput tunnen. Menenpä jo, mutta en noiden joukkoon; kiusaavat kuin ampiaiset. Hihhihi! kai häihisi pääsen! (Lähtee.)
HENNA. Niin, niin, muilla on iloa, mutta ei minulla. Manu se kiertää ja kaartaa kuin se tietäisi niistä isän hankkeista, joista ei kukaan mitään varmaa tiedä. Puhui se isä kautta rantain… Harvasanainen isä on ja hyvä, enkä minä usko, että hän niin tosissaan vieraalle työntää. Eikä työnnä. Tahdon taas olla iloinen. (Laulaa.)
Heilu keinuni korkealle, linnut, ne viettävät häitä, minä olen nuori kuin päivänkukka, en muistele murheita näitä!
Heilu keinuni korkealle, nythän on juhannusilta, mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu, ja kuulas on taivahan silta!
Heilu keinuni korkealle, rintani riemuja laulan, kedon helyt kullalle kuiskien poimin ja solmin sen vihreän paulan!