Niin mietti pastori ja päätti pitää Ullalle pienen muistopuheen.
Haudalla seisoi pastori lakki kädessä vilkaisten milloin taivaaseen milloin kirjaansa ja lausui lopuksi:
"Tässä tämän avonaisen haudan partaalla johdattakaamme mieliimme kuinka tämä kunnon vainaja ja ristisisar tällä elämän lyhyellä vaelluksella vaatimattomana ja vaivojansa säästämättä piti huolta kanssaihmisistänsä. Ja niinkuin mekin puhtaina ruumiiltamme usein ilolla läksimme hänen kylvystänsä kotiimme, niin nyt hänen sielunsa ajallisesta ruumiista vapautuneena on lähtenyt korkeampaan iloon, joka on taivaallisessa kodissa!"
Pastori heitti lapiolla multaa hautaan ja pian sen jälkeen hän lähti, sillä hänellä oli kiire säästöpankin kokoukseen. Tiellä hymyili hän joka suunnalle ja nosteli lakkiaan.
Tureeni oli melkein torkkunut pää kallella haudalla hiukan harmistuneena siitä, että hänen oli täytynyt jättää kesken peijaiskemut, samein silmin katseli hän nyt ympärilleen. Mutta Tureenska, joka kyyneleet silmissä, kädet ristissä pystyllä vatsalla, suu auki oli töllistänyt pastoria, tönäsi nyt miestään kylkeen ja tiuskasi:
"Topi, heitä sinäkin multaa!"
Mutta Topi ärhenteli: "perhanaakos sinä… en minä viitsi… kyllä se jo riittää!" Ja niin lähti hän hoiperrellen Tureenskan seuraamana ja retkahti ajurin rattaille.
"Anna huhkia!", huusi hän ajurille ikäänkuin olisi lähtenyt kapakasta.
II.
Parturimestari Frits Istrael Kiesewetter oli kuollut. Kukapa ei olisi tuntenut hänen pientä parturitupaansa torinlaidassa vanhanaikaisessa taitekattoisessa rakennuksessa, joka oli kuin iso ruumiskirstu. Kukapa ei olisi nähnyt hänen puoti-ovensa yläpuolella kimmeltävää messinkistä saippuamaljaa ja moniruutuista akkunaa kummallisine, nauravine naamioineen, irtopartoineen ja posliinisine isoine neekeripoikineen, joka kantoi päänsä päällä maljakossa ihmeellisiä pikku-esineitä. Ja kukapa ei olisi tuntenut itse ukko Fritsiä, jokainen sekä parrallinen että parraton kaupunkilainen tunsi hänen pallean ruumiinsa, hänen pulleat, ruskeat, ystävälliset silmänsä ja hänen paksut sormensa, jotka käyttelivät yhtä näppärästi partaveistä ja saksia, kun hän ystävällisesti nojasi paksun vatsansa kylkeäsi vastaan. Ja hänen olallansa istui usein Dora, punasilmäinen, vihreä papukaija, joka saksanvoittoisella murteella kirkui: aber vascha guud… putzen, polieren… kära Fiia… vackra Dora… paha pappi, paha pappi, juu, juu! Ja kun papukaija kävi liian rivoksi ja puri korvalehteen, myhäili pappa Frits kuvastimesta vieraalle ikäänkuin anteeksi pyytäen: "Vagabund, nicht pappa beissen!"