Pilataiturit kiertävät kaupunkiin, maan näyttelijät taivasalla viihtyy, sillä kevät tuli niinkuin kiireissään, ja silloin poskipäissä veri kiihtyy.
Pyhävaatteissa rahvas vaeltaa, ja pienet piiat valtatielle hyökkää, kas, herttua uljaana ratsastaa, ja töyhtö heiluu, kun hän päätään nyökkää.
Mut kurjassa ullakkokammiossaan taas köyhän runoniekan riemu täyttää, hän toisella kädellä sulkaa vie, ja toisella hän kitarataan käyttää.
Hän lemmensonettia sepustaa ja laulaa Kaarinalle ihanalle, hän huutaa salattuja kiihkojaan ja soittaa, soittaa koko maailmalle.
NUUSKAMUORI JA PRINSESSAT.
Oli kerran kolme prinsessaa, kolme maailman kauneinta prinsessaa, oli kaikista kaunein se nuorin; ne sipsutti kruunut kulmillaan, ja kutreilla kimmelsi helmiä vaan ja ne näkivät vanhan muorin.
Hän töllinsä töyryllä huokaili, ja pitkin päivää hän nuuskasi, - ne prinsessat piiritti muorin. Ja muori pippurisilmäinen nyt ojensi rasian tuohisen: "ota tästä, sä prinsessa nuorin".
Ne kauniit, keimeät prinsessat, ne nuuskasivat, ne naurelivat: — "miss' opit sä nuuskurin taidon?" Ja se vanha muori huokasi: "möin kerran kauniin kunniani, sen yhteen yöhön ma vaihdon.
Hahhaa, pieni pikkuinen prinsessain, ma taatoltas kerran kihlat sain, minä myös olin nuori ja norja, oli mullakin suvi ja sunnuntai, hän köyhän ainoan onneni sai, nyt oon minä nuuskan orja. — Hän ratsasti illalla ikkunan luo ja kuiskasi: 'malja vettä tuo, sun puen ma silkkiin ja kultiin, ma tahdon sun iloksi itsellein. —' Ma hälle maljan vettä vein, — niin ystäviksi me tultiin.
Hän nosti mun kultasatulaan, ja lempi leimahti katseestaan, voi, mieltäni onnetonta, ma rintaansa vasten laskin pään, me lensimme metsän hämärään… mut siit' on jo vuotta monta. — Kolme maailman kauneinta prinsessaa, siks nuuskaan ja itken, hahhahhaa, ette tunne elämän puuskaa, se tulee kuin kaunis kiusaaja kuin prinssi valkeella ratsulla, viel' ettekö huoli nuuskaa!"