Taatto tuvassa veisailee, ja äiti se liedelle liikkuu, siskot leikkivät lattialla ja kehto hiljaa kiikkuu.
Pirtin vihreän akkunan alla aallot loiskivat santaan. aatos lentävi harhaellen ja kotipuoleen kantaa.
Tuttu on seinän vanha sammal, ovi ja otsahirsi, tuttu on mulle iltalaulu ja vanha juhannusvirsi.
Laulu sydäntä lämmittää, kun loimet laskee ja taipuu, katse harhaa hämärässä ja Katin silmihin vaipuu.
2.
Pois tieltä purlakat, — plitsh ja plitsh, nyt Mantsjun Ontrei Gavrilovitsh taas ajaa telegass', sinkuu hiekka, hän paras Karjalan parasniekka, vaikk' onkin kuningas kukkaron, ain altis, mairea, suulas on.
Hän vaihtaa, ostaa ja metsää myy, hän ketunnahkaansa vetäyy, ei proidi, proidi, hän vennääks' ääntää, hän mielen mittaa ja silmän kääntää, ja korot kasvaa ja kauppa käy, mut prameutta ei sentään näy.
Hän viisas, viekas on laskuissaan, sai monet markat jo koukuillaan, lie kolme taloa kunnahalla ja sadat saatavat ryöstön alla, hän oisko kitsas, ei, tarkka vain, hän liukkaan häntänsä peitti ain.
Hän Salmist' pohattomutsjon toi, pien Kostja kehdoss' jo vaikeroi, se perii konnut ja kultaruplat, (ne kumpuu Mantsjulle niinkuin kuplat), pien Kostja tatjansa kuva lie, ja aasi kultainen kauvas vie.
Lie hällä kymmenet jaalat jo, on jauhon menekki mainio, ja Piiterille hän pyitä tuottaa ja hyvään onneensa muuten luottaa, hän vehnään veljeksi päästä ties ja yhtä hyvä on Suomen mies.