Ei aikaa nyt ole suremaan, näin ihana elämä on sentään, näin hetken siivillä leijutaan ja aatos lintuna lentää.
Ja tulkaat veikeät veitoset, kun silmä nuorena säikkyy, kun rinta taulusta lämpenee ja viini maljassa läikkyy.
Kas tässä on isäntä iloinen, jota sanotaan Remuseksi, jok' on viinamäkien tarhuri ja hellän humalan keksi.
Hän tekohurskahan kauhu on hän naurun kannelta soittaa, hän tulevi tuttuna tupahan ja surevan sydämmen voittaa.
— Hei, juokse, viinuri, kellariis, eropikarit vielä juodaan, jos loppuu, niin kylästä lainataan ja Saksasta uutta tuodaan!
Maantiellä.
Poika.
Minä tulen täältä ja sinä tulet sieltä metisen metsän ahtaalta tieltä ja katselet latvoja aina. Polkusi on niin kiero ja kaita, varo sinä ettes sa jalkaas taita ja ettei ne oksat paina!
Tyttö.
Voi, sua poika, et pyhää vietä, aina sa kuljet leveätä tietä ja laulelet kisamielin, sulla on hurjat maantieveljet, sulla on mielessä ehtoiset eljet ja kuihutat linnunkielin!