Sinne ma tahtoisin koivun alta punasen purren kannelle, etelän maille ma laskisin ja aalloilla aina ma laulaisin.
Pienet on pilvet kotilahen päällä, kotoiset ruuhet on pienoiset, airot ne säteissä kimmeltää, laine se kuolee ja rantaan jää.
Laivat ne tulee ja laivat ne menee, kerran ne laskevat rantaan taas, silloin ma soutelen taivaan taa, johon satusaareni kangastaa,
Pahajärven pitäjäs.
Sieltä Pyövelivuoren juurelta Pahajärven pitäjäs alkaa, siellä metsä on pauloja, permiä täynnä ja se kasvaa sanajalkaa.
Ja talot ja töllit ne lahot on, öin piiskat ja pamput paukkuu ja kahlekoirat ne portailla joka kulkijan jaloissa haukkuu.
Tekohurskas ja kavala kansa on, se on elämän kuonaa ja kaarnaa ja siellä vihainen pappi on, joka mustaa oppia saarnaa.
Ja sillä on nyrkki kuin koiranpää, se arkena veroja nylkee ja pyhänä kiehuu ja kimpoilee, tulikiveä suustaan sylkee.
Hän hyökkää nuorien iloihin kun on juhla ja juhannusaatto, hän vaatii, ett' olis elämä vain ikuinen ruumissaatto.
Ja missä sen kauhtana kahisee, siellä sydäntä viima viiltää, hän hiipii helkalehdoissa ja rinnan hehkuja hiiltää.