Villivarsat.
Taas veren villivarsat ma päästin, ma päästin ne tarhaani laukkaamaan, ne tallasi taimia, joita ma säästin elonpolkuni varsille tuoksumaan.
Tuli niinkuin sokea salama yöstä, ovitelkeet ma tempasin irralleen ja varsat ne oli mun maahan syöstä ja taimet ne itkivät itsekseen.
Houreissa.
Sinä kuljet, kuljet ja etsit, etkä rauhaa koskaan saa. Minä kuljen, kuljen ja etsin, kuka kiusaa kulkijaa? Sinä taivaantähtiä katsot, ne on usvaa, ilmaa vaan. Minä taivaantähtiä katson, sillä sieltä ma toivoni saan. Sinä kuljet, kuljet ja houraat ja houreesi unta on. Minä kuljen, kuljen ja houraan, mut loistossa auringon. Sinä tuhaksi, tomuksi muutut, sun naapuris multaan vie. Minä tuhaksi, tomuksi muutun, käy ylläni elämän tie. — — Minä katselin ylös ja sivullein, minä unissa hourasin itseksein.
Kirkon varjossa.
1.
Tienvarrelta ma katselin miten kukkaset kastetta joivat ja yli kultaketojen pyhät huomenkellot soivat.
Ma aidan alla lymysin ja soittoa kuuntelin hiljaa, se tuuti lainehet nukuksiin ja tuuti suvista viljaa.
Ja kansa pyhävaatteissaan pois pyhille portaille astui, ma elämääni ajattelin ja silmä siinä kastui.