Päivä paistaa pilvien alta, loistaa neidot, naurun lapset, odottavat onneansa, ota parvesta parahin! Kuule paimenhuilua ja metson kotkotusta poven tulta tunne ja huulen huvitusta, suloinen on neidon valta, poikani poloinen!
Kulkuripoika.
Suurten vuorten tuolla puolla siell' on immet ihanammat, täällä täyteiset säveät, siellä rakkahat, rajummat. Sylissä ma neitojen joutomielin sousin, siellä taidon rakastella miekoin ja jousin, en ma tahdo tänne kuolla, kantaja kaunoinen!
Äiti.
Mieronteille moni meni, joka joutui loitommalle oman ahon aitausta matkoillansa maalimoilla. Älä sinä oudosta onnesta huoli, täällä sun taatasi vaon viereen kuoli, aurinkoni, ainoiseni, poikani poloinen!
Poika.
Älä itke äitikulta, vaikka vaivun laulun maille ohi oman taatan haudan näiltä rakkailta rajoilta. Minna nyt astun, kun lähden taatan koista, palatessa poluiltani kunniassa toistan, siunaustas pyydän sulta, kantaja kaunoinen.
Äiti.
Hyvästi jää ja astu aamun teitä, älä Luojalta, älä muilta tekojas yöhön peitä, keijut keveät sua hellästi pitäköön, hyvät taimet ne sinussa itäköön!
Poika.