Unelmissa.
Kun käännyt kisoissa eessäni, sun nostan sykkivään syliin, sua suutelen kihlareessäni, näin mennään metsiin ja kyliin ja pakkaisviimojen vinkuessa ja sutten luhdalla ulvoessa, häämatka alkavi vallaton, soi nauru kopseessa kavion.
Ma tartun onneni ohjihin ja helmiruoskani läiskyy, ma katson silmies pohjihin, kun revontulet ne räiskyy; ja katsos kuinka ne orhit laukkaa ja lumi sinkoo ja hanki paukkaa, kas taivaan tähdetkin ilakoi, ja talven valkoiset kellot soi!
Hoi, varsat juoskatte nopeaan kuin varjot aavalle leijaa, pois salon huurteiseen hopeaan sun laulaen vien, heleijaa; on piilopirttini siellä mulla, ei ihmispolkuja sinne tulla, häävuoteen untuihin peitän sun ja silloin, silloin sa olet mun!
Pöytälaulu.
En ma sanatulvaa säästä, laulan pitkän pöydän päästä näistä pidoista hyvistä, rymyryypyistä syvistä, koska nyt lauluja suositaan saloilla Suomenmaan.
Tääll' on kaunis juomakansa niinkuin kukka kuoressansa, humuhuilujen remuissa, juhlapaistien lemuissa haarikat kädestä käteen käy, eikä ne loppuvan näy.
Tääll' on syöty sekä juotu, pötyä on pöytään tuotu tässä seurassa jalossa, tässä kuulussa talossa, joska nyt sarkkani pohjaan juon, illalle ilon suon.
Tuskin pienet sanat riittää, emäntää kun alan kiittää, joka varahin heräsi, kansan juhlihin keräsi, hänelle parissa ystäväin viritin virren näin.
Hän riisti piiristä morsiamen.