Ja suru vieri ja kyynel kirkas, näin kansan nuoren ja suruisen, "hei, heitä, keisari, tuhma virkas!" hän nauroi patjoilla hyllyen.
On sukkeluuteni totta puoli, lie lehtolapsi se tuhmuuden, mut suuri yleisö siit' ei huoli, se nauraa — omille vioillen.
2.
Narrissa on narrin leima, siksi se hupsuna kulkea saa, moni viisas on narrin kaima, vaikka hän tiukunsa piiloittaa. Narri on viisas kujeillaan, kaikki kai ollaan narreja vaan.
Viuhkain liehuessa.
Sun luonasi kaikki liehakoi, se maaliman maire ja ilve soi ja silkit kahisee ja kengät viiltää ja liekit lehahtaa ja ruunut kiiltää, ma seison nurkassa täynnä tulta ja yhtä katsetta kerjään sulta, sun viuhkas viileän muille suo, mut jäisen viiman se mulle tuo.
Voi, olisiko surua silmissäs.
Voi, olisiko surua silmissäs, vai harminko harmaa häimä, vai olisiko itkua äänessäs tai linnun vilkasta vitinää, kun nousevi uusi päivä!
Ja hiipikö kompaisten sanojeni kyy sun sydämmesi ihmetarhaan ja oliko se mustan lempeni syy, että kaikessa kauniissa valhetta nään ja oikkujen orjana harhaan!
Kuvastimen edessä.