Kotona.
Ma muistelen kulkuni vaiheita kuin eilistä unta ne oisi, ja on kuin hopeassa huurtehen ne muistojen kelloina soisi.
Näen vuoret, laaksot ja kaupungit, näen saleja, sokkeloita, näen tummien silmien hehkuja ja vetreitä vartaloita.
Ma katselen sieluni syvyyksiin kuin syvään ja synkkään kaivoon; taas aavalla merellä ajelen, jossa hillitön himo raivoo.
Näen pimeät aaltojen onkalot, kun pilvet päälläni riehtoi, ma kuuntelen hurjia huutoja, jotka elämän vaahtoon mun kiehtoi.
Ne himmeten haituvat huminaan ja on kuin ma rannalle uisin ja nousisin päivän kummuille ja eloni tasaantuisi.
Käyn kirves olalla metsähän ja kaukana meri pauhaa, salo on kuin morsiusharsossaan ja talvi on leppeän lauha.
Ma veistelen uudismökkiä, johon vanhan äitini saatan, ma vyörytän pilviä, kantoja ja ma kynnän ja käännän maata.
Ma rakennan uuden maaliman tämän maalimanrannan laitaan ja työssä ma tahdon unhoittaa ja kulkea polkua kaitaa.
Ma veistän, veistän ja laulelen ja huurteinen huone kaikaa, mut kuinka ne lastut lentääkin, niin kaipaan kulkuriaikaa.