Kylän laulu.
Ma hiivin heltehestä kaupungin, ma jätin tomut, tehtaan tummat sauhut ja pyöräin pärinät ja koneen pauhut ja pikku kiistat poroporvarin.
Näin vastassani uuden maailman, tien kukka nuokkui, rastas lauloi puulta ja raitis tuuli puhui salmen sivulta, näin vihreet ha'at ja kullat taivahan.
Näin lahden luona kylän iloisen, se illan suussa ikkunoineen hohti, ma kylälaulun kuulin — polku johti, ma laaksoon sinne kuljin hyräillen — —
Kevään alussa.
Roudan kahleet sulaa, haipuu halla, mahlaa juoksee, koivut punertaa, Rantapellot piilee tulvan alla, kantaa luntaan, korpi nukkuu untaan, jalan alla kirsi notkahtaa.
Ujot vuokot nostaa siniterää, paju ve'essä seisten kukkii jo, puron lauluun nurmen nukka herää, läpi usvain paistaa aurinko, päivää kaihoo kukka, päivää peippo rukka, paltaaltaan myös orasvainio.
Keltasirkku hyppii kannollansa pesäpuuhiansa epäillen, maanmies kulkee toukohuolissansa taivaan kantta kauvan katsellen. Vettä sataa, sataa, kun hän pellon lataa, kivet tieltään kiskoo huokaillen.
Kuulutuksilta.
He kulkivat kirkolta kahden, kuni kulkunsa karkelo ois, kuni joutsenet ui yli lahden, he soutivat soitossa pois.