Armasta etsiessä.
Heinäsirkka soittaa armaalleen, siskoansa sammalkukka kaulaa, pienin lintu kuuli kutsun kaiholleen, järvet hymyilee ja päivä laulaa, maata taivas tavoitella voi, tuulen, aallon yhteislaulu soi; minä sielun siskoani etsin kaikkialta, linnut ilkkui mulle lehväin alta: etsit ystävää ja omaa pesää, oottaa saat kai monta, monta kesää.
Veijari-Heikki.
Hän on hulivili poika ja reima ja huima, ja viekas ja viisas se Heikki, voi, elkätte tyttöset luottako Heikkiin, kas, rakkaus sille on leikki!
Kun juuri hän Annille lehdossa vannoi, jo riihellä Maijan sai paulaan ja illan tullen hän sieltäkin hiipi ja kapsahti Kaisun kaulaan.
Hän on leikissä lieto ja soitossa sorja, paras teikari tanssissa illoin, kun hän toista silmäänsä vilkuttaapi, voi teitänne tyttöjä silloin!
Sata heiliä hällä ois, häitä jos viettäis, sata syntiä hällä on varmaan, ja poskenne marjat hän maistoi ja heitti ja löysi ain uuden armaan.
Hän on maaliman kulussa maireensa saanut, iloveitikka, veijari-Heikki. Voi, älkätte luottako tyttöset Heikkiin, kas, rakkaus sille on leikki! —
Korven kohdussa.
Kas, kuinka sanajalka, sammal heloittaa ja tuutuu huminassa kulokorven, käy latvain laine sinisalon taa, soi metson soidin rahkasuolta, ja kuule helyääntä vaskitorven, mi satakaijuin kaukaa tuolta taas vuoriin ponnahtaa.