ELÄMÄN MERELLÄ.
Kun myrsky käy,
ja meri kiljuu kuin hurja hurtta,
niin tartu ruoriisi niinkuin mies,
kun hyrskyt heittävät elon purtta!
Kun salamoi,
ja taivas paljastaa aallon pohjaa,
niin ohi karien rautakourin
sun uljas purtesi aavaan ohjaa!
Kun on myrsky vait,
ja välkkyy kaukana toivon saari,
kun alla mainingin hohtaa maa,
ja päälläs päilyvi taivaankaari,
kun liidät luo,
ja hymyy ylpeenä nuori huuli,
kun luulet laskevas satamaan,
ja purtta tuudittaa myötätuuli,
niin reivaa vaan!
Ei onni silmääs saa usvin peittää,
voi kaikki olla vain kangastus,
voi myötätuuli sun mereen heittää.
SATEEN JÄLKEEN.
Sateen jälkeen virkoo vanhat puut,
läpi kaupungin käy hienot lemut,
lehtimajain ruusupensaat, päivänkukat
kilvan suitsuttavat tuoksuillansa,
perhoilla ja mettisill' on mesikemut.
Avatuista ikkunoista tuuli tuudittaa
mandelpuuta, narsissia, liljaa,
äsken ukkosilma puisti suvipuita,
sähkölennättimen langat vinkui,
jymy taivaanrannan taakse kulkee hiljaa.
Ilmass' sinisähkö salamoi,
kävi myrsky, vanha ystäväni,
poisti ahdistuksen, alakuloisuuden
laasten tieltään kuumesairaat haaveet,
hiljaa käyn nyt kukkatarhat edessäni.