Uneksivat kevään unta
alla kylmän, kelmeen taivaan,
tanssistansa taintuneina
putoavat mustaan maahan.
Vapisevat, värisevät
alla ihmisaskeleiden,
alla rauta-anturoiden
väräjävät vienot lehdet.
Ihmisparka, ihmisjalkas
tallaa, tallaa tietämättään,
sataa lunta, sataa lunta,
puhdas lumi lehdet peittää.
Viimeisenä läpi talven
lehtipari haapapuussa
värjyy talven tuiskun alla,
putoo vasta kevään tullen.
KRISTALLIKUKKIA.
Kuurassa seisoo rautainen tammi,
talvessa kukkii kevään puu,
ylitse valkoisten vaahteroiden
loistaa kylmä ja kelmeä kuu.
Lumessa loistaa koko luonto,
sieluni valossa kirkastuu,
heljinä hohtavat aurinkohaaveet,
poissa on yö ja murhe muu.
Kiillä, sieluni, kirkkaana jäässä,
kulje yksin kuin talvinen kuu,
seiso kuin jäähtyvä, jäykkä, kaunis
kristallikruunuinen nuori puu!
Maalisk. 1909.