Isoon häkkiin vei hän jalopeuran,
työnsi oven eteen piikki-aidan.
"Ihminen!" niin karjui jalopeura,
"liian myöhään nimes tietää taidan."
ONNEN PEKAN PAITA.
Ja oli kerran oikein rikas mies,
hän oman suuruutensa aina ties,
mut onnea ei ollut hällä milloin,
ei öisin, aamuin eikä päivin, illoin.
Hän käski luokseen tähteintutkijan:
"sanoppas, mistä löydän onnelan,
ja sano, miss' on riemu elämässä,
ma eksyin siitä loiston hälinässä!"
Ja tähteintutkija, tuo viisas mies,
mi köyhyydessään onnen arvon ties,
näin lausui: "olet toimeton ja rikas,
sun tyhjä elämäs lie oma vikas.
On sulla ihmetarhat, järvet, maat,
jos onnellisen miehen paidan saat,
oot onnellisin, niinpä taru puhuu,
en usko siihen vaikka hullut huhuu.
Kun puet yllesi sen paidan, niin
kai nukut onnellisiin unelmiin,
siis käsky lähetä nyt kaikkialle,
mies väkisin tuo korkeen kattos alle!"
Ja viestit maita kulki, kulki niin
ne kulki, kulki aina eksyksiin,
ne tyhjän vastauksen aina saivat,
niin hukkaan meni niiltä monet vaivat.
Ei onnen paitaa löytty mistäkään,
mies rikas oli kuolla ikävään,
kun tiedontuojat katsehella haukan
sai kiinni erään köyhän, kurjan raukan.
Kas, ojanreunall' istui poikanen,
ja vanhan maantiepolskan sävelen
hän hilpeen, hullunkurisen nyt soitti,
niin että kaikkein sydämet hän voitti.