"Hohoi, valleksmanni! Tänne, tänne, tuolla niemen käressä ne uhkeimmat hauit tepastelevat, mutta missä ne onkineuvot…?"
"Eihän valleksmannilla ole edes pamppuakaan."
"Mitä sinä livertelet, huvikseenhan se valleksmanni näetkös soutelee, se tekee hyvää hänen lihavalle vatsalleen, hahhaa", keskeytti toinen punamekkoinen mies. Vitkaan lähestyi vene Kuhansaaren rantaa, ja punamekkoinen mies kiskoi sen maalle niin rivakasti, että vene jyskyi joka liitteessään, ja vallesmanni pyllyili tönäyksestä tuhdon alle. "Siinäpä se pitäjän valleksmanni on kaikessa komeudessaan! Mikä kunnia meille ja viinapannuillemme. Hei, pojat! Nostakaa valleksmanni hartioillenne ja sitten metsään, valleksmannista me vielä teemme oivan viinankeittäjän, että jos joskus maailmassa tämä sama saisi passit harmaalle paperille, niin onhan sillä sitten joku ammatti, jolla voi elää kihnutella." Sama mies joka näin puhui, lähestyi nyt vallesmannia ja painoi hänen virkalakkinsa korviin saakka. Riemusaatossa kuleteltiin pitäjän nimismies potkimisistaan ja huudoistaan huolimatta ja asetettiin kivelle istumaan, jolle hän kykertyi.
"Missä siltavouti?", ivaili taas punamekkoinen.
"Se meni kai käsirautoja hakemaan", tuumi toinen.
"No mikseikäs se valleksmanni nai, vanhana poikana se vaan oleilee kuin ikäkulu kasakkihepo ilman kauroja!"
"Älähän nyt suututa meidän arvoisaa valleksmanniamme; etkö tiedä, että hän on kihloissa itse pirun sisarentyttären kanssa."
"Mutta hiiessä pojat, kuinka sallisimme kunniavieraamme kivellä istua, viinapannun niskaan koko komeus!"
Väsynyt vallesmanni asetettiin eräälle vielä käyttämättömälle pannulle.
"Miten se valleksmanni jaksaa nyt siellä?"