Lemminkäinen. En sävähdä sääliäsi, sähise vaan, tulikissa!
Pohjan neito. Sanoivat sinua sankariksi. Näen keveän kerskurin, en tarujen, tekojen urosta. Sääli, sääli… Tiedätkö mitä?
Lemminkäinen. Sano!
Pohjan neito. Tiedätkö, Pohjolan pihalle on pystytetty sata seivästä, monen päässä keikkuu kalloja.
Lemminkäinen. Olen kyntänyt kuoleman peltoja, vaoista kallot kierivät, kallon täytin olvella, join nauravan naiseni maljan.
Pohjan neito. Monen naisen ryöstit, en sitä usko urotyöksi, ryöstä vereni voima!
Lemminkäinen. Olet raudasta rakettu, olet kylmä, kummallinen.
Pohjan neito. Hyistä heimoa olemme. Jos me sytymme mieheen, joka ei suostu omaksemme, sen me kuhertaen kuristamme.
Lemminkäinen. Olisipa peltoni kivet kultakokkareita, niillä ostaisin sinut omakseni.
Pohjan neito. Kultaa on kyllä kirstussani. Kysy isältä kauppahintaa. Urhoa uneksin aina, ehkä kullalle lopulta kumarran.