Louhi. Meillä on ankara puuha, ei ole aikaa akoille. Poikasi läksi täältä, kävi tytärtä kysymässä. (Ilkkuen.) Kas kun ei kuulu jo tulevan anomaan morsianta.
Äiti. Sen varsin valehteletkin, laitoit paimenen paulaksi pojalleni.
Louhi. En paimenna paimentani.
Äiti. Kun Kauko palasi kotiin, oli kuin myrkky olisi vereen mennyt, oli haikea ja haluton. — Illalla kylpi Tieran kanssa, saunasta tullen virkkoi: "mikä on palo mäellä pohjan taivaan alla?" Siihen Tiera: "Pohjolan pahalta mäeltä nousee keittovalkeat, siellä hankitaan häitä". Silloin kivahti Kauko: "Eikö kutsuttu minua! Tässä on kuun ikuiset kutsut!", sanoi ja sivalsi miekan huotrastansa.
Kyllikki. Aamulla sitte lähti hyvästiä heittämättä.
Äiti. Sille tielle katosi. (Pohjan neidolle, joka tulee koristettuna.) Ihana olet, Pohjan neito, päästä poikani lumouksesta, miksi herätit hurjan halun, koska et totta tarkoittanut. Kaukolla on hento, herkkä vaimo.
Pohjan neito. Olen miehiä mitannut, kaikilla on suden mieli, heitä niille kitaan kinnas, senkin riiviöt repivät.
Kyllikki. Sinäkö maan kuulu, Pohjan tähti!
Pohjan neito. Kyllikki, saaren kukka! Sano, pieni Kylli, miltä tuntui kun Kauko ryösti.
Kyllikki. Minutpa Kauko ryösti, ei sinua!