Pohjan paimen teeskennellen. Minäkö, mitä mutiset? Kyllä keksit huonon keinon. (Neuvoo.) Piilota vasta läävän pahnaan, kulje kerran myötä päivää, toisen kerran vasta päivää, laadi näitä lausehia! (Manaa, Anari toistaa sanoja.) Pistä, häijy, härkimesi kahden rakkahan välihin, jott'ei tunne toinen toista eikä yhteen yritä.
Anari nauraa. Olet viisas kuin Vipunen, niin nostan lemmen myös sinulle.
Pohjan paimen. En minä tavannut lempeä enkä saanut kurja kunniata, siksi ne riistän rikkaammilta.
Anari. Kaikki minuakin hylkivät ja hosuvat.
Pohjan paimen. Rakastaahan sinua Keira.
Anari. Keira on orja niinkuin minäkin.
Pohjan paimen. Sinä orjan onneton lapsi, sinä tunnet kuinka elämä on katala, kaikki vei se minulta. Otsaani polttaa orjan rauta, toinen tunnon tulirauta polttaa sisintä sydäntä.
Anari udellen. Mitä teit, paimen?
Pohjan paimen. Hä, syytätkö sinäkin minua. — Katsos tuota toista silmää! (Painaa kasvonsa Anarin kasvoihin.) Siinä on hiiden häijy hehku, näin kerran kuvani lähteessä, sen jälkeen olen vettä vieronut. — Nuoret naiset kammovat minun rumuuttani kuin ruttoa. Julma, julma on elämä! Ja kuitenkin janoo rakkautta kurja, kelvoton paimenkin. Oh, jospa kaatuisin kalvan kärkeen. Katsos, nuorena ollessani ikävöitsin minäkin impeyttä, mutta kaikki naiset nauroivat minulle. Silloin kerran syksyllä karjassa…
Anari. Silvoitko karjan?