Jouni. Pistitkö sen laukkuusi?
Lippo. Älä hätäile, sanoi Lapin mies kettua. Minulla oli pyy laukussani, tulin autioon kotaan, tein tulen, kannoin lunta kattilaan ja paistatin pyytäni. Silloin tuli kauhea noita-akka ovelle ja tiuskasi: "Mikäs sun nimes on?" kysyi se ankara akka — "Itse", sanoin minä ja heitin kuumaa vettä akan naamatauluun. — Akkakos päästi aika möläkän: "Itse mu poldi, itse mu poldi", kirkui akka niin, että tunturilla toiset noita-ämmät löivät kämmeniä yhteen ja kysyivät: "Mikäs hätänä?" — "Itse mu poldi", huusi taas akka. — "Koska itse nahkasi poltit, niin kestä itse kirvelytkin!", huusivat ne toiset ämmät. — Sillä lailla minä vikkelästi pääsin hengenhädästä, kun ei ne toiset noita-ämmät tulleet apuun. Mutta mennessään sanoi se noita-ämmä, jolta minä karvat kärvensin: "itse poltti, itse saa maata ensi vuoteen". Minä söin pyyni ja panin maata.
Sorri. Ihan minä kuuntelen ihmeissäni.
Lippo. Kun heräsin, niin laukkuni ja toinen kylkeni olivat paksussa homeessa ja partani ulettui varpaisiin saakka.
Sorri. Kuinkas sen selität?
Lippo. Kun tulin ihmisten ilmoille, sanoivat, että olin ollut vuoden poissa. Kokonaisen vuoden, ja minä kun luulin maanneeni vaan yhden yön!
Jouni. Sinä, Lippo, olet kertonut niin kauheita asioita, että Ylmi jo nukahti, nukkuukohan hänkin ensi vuoteen.
Lippo. Kuinka monta kauppaa minä sillä ajalla olisinkaan tehnyt!
Kormu. Mitä teit parrallasi, Lippo, liukas mies?
Lippo. Möin sen lattanenälle lappalaiselle, ja pääsin miehen pulkassa Pohjolaan paraiksi isännän hautiaisiin. Voi, veikkoset, jos minä olisin ollut Pohjolan häissä, ei semmoista sotkua koskaan olisi tapahtunut. Lempo se on miehiään Lemminkäinen. Hautiaisissa antoi Louhi minulle ison makkaran, paksun kuin hakotukin.