Samassa kuului rapsaus pensaikossa, emo levitti siipensä ja lehahti lentämään kauas järvelle. Samassa kuului paukaus ja haulit vinkuivat pienen sorsanpoikasen ympärillä, se tunsi omituisen piston nuoressa ruumiissaan, silmä sumeni, se kellistyi verissään kyljelleen.
Mutta varis lensi vaakkuen kohti kartanoa.
"Ilettävä varis! Jollei se olisi tässä rääkynyt, olisin saanut emonkin", ajatteli metsästäjä, kahlasi veteen ja nosti sorsanpoikasen reppuunsa.
Illemmällä etsi emo suruissaan lahdenpohjasta polkastansa mutta ei löytänyt pienen pientä untuvaistakaan.
Varis istui taas männynlatvassa ja sanoi: "Mikset paremmin opettanut omaasi?"
"Missä on minun pienoiseni?", kysyi valittaen sorsa-emo.
"Kartanon pienessä padassa", sanoi varis.
"Voi, minua, miksi en paremmin opastanut omaani, se oli surma sorean poikaseni", sanoi sorsa-emo ja souteli suruissaan selemmälle.
OMENAPUU JA KOIVUT.
Vanha laho omenapuu seisoi keskellä puutarhaa, mutta nuoret koivut seisoivat etäämmällä aitovierellä. Niin sanoi omenapuu eräänä päivänä nuorille koivuille: "te olette kasvaneet liian nopeasti, te pimennätte minulta auringonvalon niin, etten minä voi enään kasvaa".