Kun edes nähdä saisin leipäpalan, niin etten unohtais' sen muotoa, jos joskus sattuisi sen käsiin saamaan?
TAPIO
Kas vaan! On sulla oikein reima luonto; meillä ei leivota kuin kerran kuussa, ja onnettomaan aikaan tulit, poika, mut soittoa on meillä monenlaista, jos tahdot kuulla harakankin ääntä. Tulinen tosi! Minne kaikki kärkäs? (Huomaa paimenen pipolakin kiven takaa.) Mikähän käpy kiven takana niin varovasti siellä liikku, liukuu, (hiipii tarttuen paimenen lakkiin) kuin ois se pipolakin tupsuniekka. Seis paikallasi, vanha pörötukka!
PAIMEN
Ma poimin ukonkiven linkooni.
TAPIO
Pois linko! Mitä sillä, pöppö, teet, kun et voi nähdä viiden vaaksan päähän, sun silmäs vettä vuotaa, leuka louskuu ja polvet tutisee, ja varpaat naksaa, pois otan virkasi, sä kaiken karjan viel' ajat Iso-Hiiden laitumille. Jos oisit nuori, saisit kyydin kuuhun ja kolme moukaria peräpäähän. kuun suuta pieneks' saisit kalkutella, kun meille ain' se nauraa vuoren takaa. Alahan mennä! Seiso hongan alla, sen, jonka päässä hyppii lemmon lintu, jos sattuis sille munimisen hetki, niin ota kahakourin lahja vastaan ja vie se kananpesään aitan alle, niin riittäis meille Hiiden harakoita, jos tämän rähättäjän joku ampuis, niin, joku muu kuin sinä, mene, joudu!
PAIMEN
En oikein puuta löydä, silmä pettää, en tohdi sinne mennä, kuningas.