KUNINGATAR. Kuninkaiseni, ole lempeä, kolmen vuoden kuluessa ovat silmäsi käyneet heikoiksi, sinä et näe, mitä riikissä tapahtuu, usko minua, nämä ovat tallimestarin vehkeitä.
KUNINGAS. Sinä et vanhastaan siedä tallimestaria.
KUNINKAANTYTÄR. Minäkin rukoilen, isä, ole hänelle armollinen! Isä, minä sanon sen, ei Tuhkimo ole varastanut kaulakoristetta, minä annoin sen.
KUNINGAS. Kas, kas, sinä matkit äitiäsi, tämän sinäkin sanot pojan pään päästimeksi. Olisit sanonut, että hukkasit, sinun pikkuinen pääsi on tämän huonosti keksinyt. — Miksi olisit antanut?
KUNINKAANTYTÄR. (Hämillään). Niin kun…
KUNINGAS. Sano vaan, mitä nyt keksit?
KUNINKAANTYTÄR. Niin, kun Tuhkimo pyyhki teirinpilkut kasvoistani.
KUNINGAS. Hahhahhaa, vielä huonommin keksitty, enhän ole huomannut sinulla teirinpilkkuja olevankaan. Ahaa, siksikö niitä rohtoniekkoja linnassa kulkikin, voiteet ovat siis auttaneet?
KUNINKAANTYTÄR. Ei, Tuhkimo pyyhki teirinsulalla.
KUNINGAS. Vielä hauskempaa.