(Pyöveli sitoo nuoran hirsipuuhun.)
KUNINKAANTYTÄR. Tuhkimo, iloni, sorea sankarini, ole rohkea viimeiseen hetkeen saakka!
TUHKIMO. Hiiden tulessa olen karaistunut, kuoppasilmäinen kuolema ei voi olla kovempi kuin elämän tulinen tuska, sorea on kuolo sinun katseittesi lumouksessa, hyvästi ihana!
KUNINKAANTYTÄR. Sinua muistelen ijäti.
TUHKIMO. Hyvästi äiti, älä muistele pahaa, hyvää vain muistele, hyvästi veljeni ja sinä siskoni, hyvästi!
MUSTA-MIRJA. (Hiipii esille). Tuhkimo, saanko minäkin sanoa hyvästi?
TUHKIMO. Mirja! Sinä, sinä… Sano, oletko äitini!
ÄITI. Mirja, äitisi?
TUHKIMO. Miksi tulin sen sanoneeksi, niin, äiti, sinä et ole äitini.
ÄITI. Oh, Mirja valehtelee, Mirja valehtelee aina, mene pois sinä katala poikani luota! Tuo takaisin hopealusikka, ainoa äitini perintö, minkä varastit! Varastit silloin, kun minä lapsivuoteessa makasin. Mene pois!