TUHKIMO. Nyt en pelkää hiisiä, en hirviöitä, minä tulen.
(Menevät linnan portisla.)
MARKKUS (Kömpii kellarista viinileili kädessä). Kopsis, kompastuinko! Mikähän aika nyt on? (Tirkistelee sormiensa läpi aurinkoa.) Aurinko näyttää suurelta leilin pohjalta, taivas tanssii sen kanssa alku-aikojen hääpolskaa, pilvet käyvät tahdissa, ja koko maailma minun ympärilläni aaltoilee kuin punainen viinimeri, jossa minun vanha, ravistunut ruumislaivani laskee ja nousee, (huojuu) nousee ja laskee, ja kaukana pilkoittaa kuoleman musta ranta. Kuoleman malja! Mutta mitäs nuo torakat torkkuvat, tuossa saatte hiukan keisarin viheriää.
(Nostaa leilin Vääräsäären ja Kyssäselän huulille.)
VÄÄRÄSÄÄRI. (Hieroo silmiään). Minä tunnen nenässäni viinin hajun, mitähän se merkitsee?
MARKKUS. Se merkitsee, että nenäsi on suusi yläpuolella, älköön siis nenäsi halveksiko suutasi, jos siihen tilkan tipahutan.
KYSSÄSELKÄ. Sinä Markkus puhut ikäänkuin kuulisin äänesi unissani. Onko sinulla viiniä?
MARKKUS. Sinä taidat juoda unissasikin, nyt on keskiyö, ja kuun sarvet punoittavat.
VÄÄRÄSÄÄRI. Kissa vie, poika on livistänyt.
KYSSÄSELKÄ. Mitäs sanot, auta armias, se on sinun syysi!