Jääbyväismalja.
( Viiniveikkosille).
Maljani täyden veripuna maljan kohotan ilmaan, juon sen pohjaan asti, elämä kuohuu, veri, voima, ilo liikkuu, keväinen päivä paistaa ihanasti.
Kultainen kiitos, iloviiniveikot,
minulle avasitte uudet ukset
elämän taikasaliin, hetken seikkailuihin,
missä ei käyneet vakaat kamppailukset.
Iloa hurmaavaa ma hetken nautin,
nauroin ja join, ja imin sanoistanne
huumausmyrkyn mehut turhiin ilvetöihin,
nähnyt en alhaisia temppujanne.
Elämänjanossani usein etsin
ylempää tarkoitusta sanain takaa,
itsekkyys irvisteli silmäreijästänne,
tahdoitte kylläisnä vain ilot jakaa.
Rakennus raukes, katos ilmalinna,
yksin mä seisoin täynnä ihmishätää,
kullattu kunnia ei voinut mua auttaa,
ympärilläin näin vain tuhmaa, mätää…
Iloinen kiitos, tyhjät ystäväni,
ma kokemuksistani teitä kiitän,
mitä te sieluhuni salaa kylvää saitte,
hyvää ja pahaa, sen nyt loppuun niitän.
Hyvästi, joudot illan iloperhot,
elämä kutsuu mua uuteen juhlaan,
itseni voittoon, kylmään, kovaan kamppailuhun,
missä vain aatteilleni voiman tuhlaan.
Iloisten pöytäin luota työhön lähden, kutsuu mua kädet, joita painaa taakka, maljojen ääressä mua hetken muistelkaatte, hyvästi, maljanne juon sakkaan saakka.