Ne lie vain metsänkeijuja niin valkeita kuin edelweiss, kuin kättä tarjoin toisilleen ne kesäyössä lauleleis:
2.
Maan tähtiä me olemme, me taivaan näämme hetken vaan, me oomme tähtein kuvia, niit' emme näe milloinkaan.
Vain hetkeks päivään heräämme,
taas vaivumme maan multahan,
on meillä yö ja pimeys,
kun puhkee tähdet taivahan.
Me mullan alta kalpaamme,
mut emme koskaan nähdä saa,
kun taivas loistaa soihduillaan,
ja välkkyy lumivalkee maa.
Mut metsä meille tarinoi:
"te saitte taivaan valkeen vyön,
te hiutaleina lensitte
maan poveen aikaan jouluyön.
Kuin kirkkaat joulukynttelit
te metsän yössä loistaen
niin saitte talven kukkimaan
yön yhden tuoksuen.
Siks teillä tähden tuike on,
se taivahasta muistuttaa,
kun katselemme multaan vain,
ja aatoksemme mustaa maa.
Kuin kynttelit te loistatte,
te saitte valkeen vaatevyön,
kun pyhä paimen kulkeissaan
loi kylvön aikaan joulu-yön.
Siks teidät kerran nähdessään myös ihmissilmä iloitsee, hän taivaan tarhaan katsahtaa ja puhtauteen kaipailee."