Tietäjän poika.
Tähden etsintään nyt erämaihin lähden.
Hymni.
Kaunis on taivas ja kaunis on maa, kaunis on tähtiyö, joka hohtaa. Kaunis on sankarin kuolo ja kaipuu, kotinsa eestä kun veriin hän vaipuu. Kaunis on impi, mi antaa saa ensi lemmen, kun armaan hän kohtaa. Kauniimpi, kauniimpi kaikkea varmaan, suurempi kuin on rakkaus armaan, korkeempi kuin on tähtiyö on äidin rakkaus pyhä. — Ah, ei se ota, se antaa kaikkensa sille, min rintansa alla sai lemmessä kantaa; luopuen kodista, armaastaan uhmaa se taivasta, uhraa se maan, kaikki se jakaa. Haudankin vaisujen varjojen takaa loistaa ja kohoo, kasvaa ja elää se yhä!
Elämän impien laulu.
(Hemmo Kalliolle omistettu.)
Soi, soi elämän kannel, soi! Veri vallaton käy karkelohon, kun riemujen ruusut puhkee! Lemmi, nauti ja juo, kylvä, siitä ja luo, kun luonto on vehmas ja uhkee, ja täytä maa, jonka nuorena näät, nyt ei surra saa, nyt on elämän häät, nyt on uuden luomisen suuri yö! Veri vallaton lyö, nyt karkeloi, soi elämän ihana kannel, soi!
Tuonen impien laulu.
Soi Tuonelan luikuri, soi, keveenä jalka karkeloi, vaikken ma koskaan rauhaa saa! Varjona katoo kaunis maa, kelmeä salama rintaani lyö, tule jo, tule jo tumma yö; saisimpa armaani kättä pitää, kun minä vaivun varjojen taa! Kaunis on, kaunis on elämän maa soi, soi Tuonelan luikuri soi, koskaan ei nouse päivän koi, koskaan en varjosta nousta voi, soi, soi sittenkin luikuri, soi, kauniisti jalka karkeloi, soi, soi, Tuonelan luikuri soi!
Myrskylaulu.