Mua naisten itkut viilsi ja ystävät kähein kuoroin, ja hännystakit ne kiilsi, mut lukkari hurskaasti veisasi ja nenäänsä niisti vuoroin.
"Hän oli vain tunnetta, tulta…" niin pauhasi kirkkoherra, "nyt kylmä kuin routamulta, täss' ystävät häntä ympäröi, sit tibi levis terra!"
Kun tulvansa päätti pappi,
ma kirkasin: "pappi hiiteen,
mun vieläkin kiehuu sappi!"
Mut ystävät kylmässä värjöttäin
taas lauloi: integer vitae.
Ma koputin arkun laitaan: "hoi, en ole vielä vainaa, nyt elämä alkaa taitaa, näin monta kun mulla on ystävää, niin pyytäisin pientä lainaa!
Saan, ystävät, veisusta kiittää, myös pappia, joka mun kasti, tää kunnia mulle jo riittää, siis menkäämme kaikki kapakkaan ja juokaamme aamuun asti!"
Hämäläinen hyräily.
(Parodia.)
On Suomi vielä sumuinen vaan Häme sentään sumuisin, sen yö on vielä pimeää, on huuhkan huuto kimeää, mi Hämeen metsiss' soi.
Sen pirtit peittyy hämärään, sen korkeet lantatornit nään kohoovan piha-akkunaan, miss' sirkat unilaulujaan raossa raijuttaa.
Oi, kuinka Hämeen sydän lyö, sen honkain juurta sahat syö, sen rikkaat tukkiruhtinaat lyö, raiskaa lehdot, kuorii maat, oi, Hämeen kallis maa!