Hengetär.
Me emme sovi kaikkeen uuden uuteen, luonteemme jylhyys tähtää klassisuuteen, Kalevan kannel, suuri Väinön soitto, siinä on alku, nousu, huippu, voitto.
Ilveniekka.
Lyriikkaloihtu, patalakkitaide, miksei se kulje yli merten, maiden?
Hengetär.
— Te nauratte! On häijyt muistutukset… Spreen rannoilta ma kuulin taputukset niin raikkaat, — sydämmestähän ne lähti, kun siellä loisti meidän suurin tähti.
Ilveniekka.
Nuo olvinaamat taisi hiukan haistaa, ettei oo kaikki eskimooalaista, mi tulee voin ja ihransyöjäin maasta.
Hengetär.
Kun toiste tuntevat, ei niin ne haasta.