"Siis olen minä ollut se, joka on johtanut teidät harhateille! Ja minä, joka luulin tehneeni ainakin yhden hyvän teon. Ja se oli kenties pahimpiani."
Hän vaipui taaksepäin saaden kuivan yskän-kohtauksen.
Nainen riensi hänen luoksensa.
"Antakaa — antakaa minulle teelusikallinen pöytäsuoloja — ne ehkäisevät verenvuodon — ja sitten pisarainen vettä. — Kiitos, nyt on parempi."
Lyhyen vaitiolon jälkeen sanoi hän:
"Kauheata on kuinka pian kuolema tulee. Alinomaa, hurjasti eläessäni, on minussa ollut sellainen kuolemanpelko; mutta minä olen aina ajatellut: sinä olet niin nuori, et sinä niin pian kuole. Sinä voit saada aikaa kyllin kääntyäksesi. Enkä nyt, kun hetki lähestyy, taida edes rukoillakaan. Ettekö — ettekö te voi rukoilla edestäni?"
"En uskalla. Minä olen liiaksi syvään langennut."
"Mutta eikö teillä olisi halua viettää parempaa elämää, ennenkuin se on liian myöhäistä — teillekin?"
"Ei siitä tule mitään. Ei kukaan tahdo antaa minulle työtä ja terveyteni on runneltu."
"Mutta jos te pääsisitte pois täältä toiseen maahan, jossa kukaan ei tunne teidän entistä elämäänne ja jossa teillä olisi huoleton toimeentulo, koettaisitteko te silloin muuttua paremmaksi ihmiseksi?"