"Olina!" huudahti äiti kauhistuneena.
"Niin Olina, minä puhuin itse papin kanssa."
"Julma ihminen," nyyhkytti äiti, "en sadasta talarista olisi tahtonut häntä siksi kastetuksi!"
"No, nyt sinun kuitenkin täytyy tyytyä siihen," sanoi anoppi ja pani neljä sadankruunun seteliä huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin pöydälle. "Nämä on Olina saapa; vaan jos hänen nimekseen olisi tullut Aurelia, ei hän olisi saanut muuta kuin tavallisen kumminlahjan."
Nuori Rasmussenin matami säpsähti. Punainen vetolaastari, sadankruunun setelit, alkoi vaikuttaa lieventäväisesti hänen haavoitettuun äidinsydämmeensä. Mutta kuitenkin hän vaan yhä itki ja mietiskeli, eikö nyt olisi sovelias tilaisuus saada suonenvetokohtausta.
"Kuules nyt, Maria, ole järkevä ja tyynny," sanoi vanha matami. "Joko saat, näet, useampia lapsia tahi et saakaan useampia lapsia."
Kun tämä oli kiistämätön tosiasia, ei nuorella vaimolla ollut mitään sitä vastaan muistuttamista.
"Jos saat useampia lapsia, olen päättänyt, että Olinasta tulee minun oma tyttöni ja hän saa periä Granholtin ja kaikki mitä jälkeeni jätän. Ja vaikka hän jäisikin ainoaksi lapseksi ja Grönlidin perijäksi, lienevät kuitenkin Granholt ja kolikkoni hyvät lisänä."
Nuorella Rasmussenin matamilla ei ollut tätäkään vastaan mitään muistuttamista.
"Mutta niin paljon vaadin minä, että hänellä ensinnäkin on kristillinen ja siivo nimi, ja että hänet toiseksi on kasvatettava niin, että hän sopii siihen asemaan, johon hän joutuu, ja jos sinä rupeat panemaan liian paljon herrasoikkuja tytön päähän, kyllä minä ne hänestä otan pois. Nyt olen sanonut ajatukseni, ja sen mukaan saat käyttäytyä. Jollet noudata sitä, teen hänet perinnöttömäksi."