Rouva itki.
"Gunhild, Gunhild!"
Soittokellon kimakka ääni yhtyi rouvan hätähuutoon.
Kaikki turhaan.
Kun Gunhild vihdoinkin palasi, istui rouva sohvalla synkeässä epätoivossa, sininen beduinikappa hartioilla, ja koetti pyhkiä itseään pitsinenäliinalla.
"Rouvan täytyy tosiaankin antaa anteeksi, että viivyin niin kauan; vaan ei ollut yhtään lakanaa kuivaa, jotta minun täytyi noutaa aina pesuhuoneesta saakka."
Rouva oli vaiti ja masennuksissaan.
Tohtori oli määrännyt kolmekymmentä ammekylpyä.
Hän ajatteli kauhulla jäljellä olevia viittäkolmatta.
Vihdoinkin oli hän vaatteissaan.